Emmi Tuomala, Borealis Polymers: Lisää rohkeutta vuosi vuodelta
Kirjoitin Kesä kemiassa -blogiin viime kesänä. Edellisestä blogitekstistäni on kulunut kohta jo vuosi ja uuden mahdollisuuden tullessa eteen, ajattelin tarttua tilaisuuteen ja kirjoittaa uudestaan! Ensiksi haluan kiittää Kemianteollisuutta sekä Borealiksen henkilöstöhallintoa tästä mahdollisuudesta. Kirjoittaminen on yhtä lempipuuhaani ja haluan kehittyä siinä vielä paremmaksi, joten tämä blogin kirjoittaminen antaa siihen hyvät mahdollisuudet!
Lyhyt esittely vielä alkuun. Olen Emmi Tuomala, 21, opiskelen kolmatta vuotta tuotantotalouden insinööriksi, sekä työskentelen Borealiksella logistiikkakoordinaattorina fenoli ja aromaatit -puolella. Borealis on Euroopan markkinajohtaja peruskemikaaleissa, lannoitteissa sekä muovin mekaanisessa kierrätyksessä sekä kuuluu maailman johtaviin edistyneiden ja kiertotalouteen liittyvien polyolefiiniratkaisujen toimittajiin.
Lisää tietoa työtehtävistäni ja viime vuoden kokemuksistani edellisessä blogitekstissäni.
Viime kesään verrattuna työtehtävät sekä työkaverit ovat pysyneet melkein samoina, mutta silti yhtä kivoina sekä motivaatiota ja energiaa tuovina. Työkavereilta saatu tuki ja tsemppi on pysynyt myöskin samana, ja olen kiitollinen siitä, että he minut ottivat tänne toiseksi kesäksi oppimaan lisää logistiikasta. Jos lähtisin taas vertailemaan edelliskesän itseäni tämän kesän itseeni, olen mielestäni rohkeampi, oma-aloitteisempi, motivoituneempi sekä valmiimpi hyppäämään muutoksien mukaan. Päänikin on pysynyt pääosin paremmin kylmänä hankalissa tilanteissa, mutta tuki on silti ollut tarpeellinen. On tärkeää, että on joku välillä vieressä muistuttamassa, ettei eteen tullut hankala tilanne ole maailmanloppu, ja että asioilla on tapana järjestyä.
Viimeiset pari vuotta on ollut erittäin vaikeita koronan sekä sodan vallitessa, ja yllättäviin muutoksiin on ollut pakko sopeutua. Vaikka joissain tilanteissa onkin tuntunut siltä, että toivo hieman hiipuu, on silti hyvä muistaa, että näistä vaikeuksista on kuitenkin selvitty. Vaikean maailmantilanteen lisäksi on meillä paljon hyvää. Yritysten toimintasuunnitelmiin sisältyy enenevissä määrin vastuullisuusohjelmat, jatkuva parantaminen sekä työntekijöiden hyvinvoinnin että prosessien saralla, uusiutuvien raaka-aineiden käyttäminen sekä turvallisuustoiminnat. Nämä kaikki edellä mainitut ovat mielestäni erittäin tärkeitä osia yrityksen toimintasuunnitelmassa ja onkin hienoa, että näitä pääsen lähietäisyydeltä seuraamaan täällä Borealiksella.
Muutoksia tulee ja muutoksia menee. Aina niistä ei välttämättä seuraa hyvää, mutta yleisesti ne tulevat aina opettamaan meitä. Jotta saat kehitettyä itseäsi, on heittäydyttävä muutoksen aallokon mukaan. Viimeiset muutokset maailmalla ovat osoittaneet sen, ettei me yksin olla. Muista, että maailmassa on noin 7,952 miljardia ihmistä, joten todennäköisyys että olisit yksin jonkun asian kanssa on erittäin pieni.
Itselleni seuraava muutos koittaa syksyllä, kun kaksoisopintoni Saksassa alkaa. Ennen sitä aion kuitenkin nauttia kesästäni täällä Kilpilahdessa!
Hyvää kesää juuri sulle!
Aurinkoiset terkut,
Emmi