Biovian Oy: Periksiantamaton ote nosti Biovianin huipulle
Biolääkkeiden sopimusvalmistaja Biovian on erinomainen esimerkki kemian osaamisesta, jota Turun seudulta löytyy lääkekehityksessä ja -valmistuksessa. Vuonna 2003 perustettu yritys on noussut vaatimattomasta alusta kansainvälisesti arvostetuksi toimijaksi.
Biovianin asiakkaita ovat lääkekehitysyhtiöt, joiden lääkeaihioista suomalaisyritys tuottaa kliinisiin tutkimuksiin lääkemolekyylejä.
Biolääkkeiden valmistus on erityisen haasteellista siksi, että ne sisältävät elävien solujen tuottamia proteiinimolekyylejä, joita saadaan bakteereista tai nisäkässoluista.
Biovianin kasvualueisiin kuuluu myös geeniterapia. Siinä nisäkässoluissa tuotetut virukset toimivat geenin kuljettimina ja vaikuttavat esimerkiksi syövän etenemiseen.
Biovianin kilpailuvaltti on yhden luukun periaate, jossa se pystyy tarjoamaan asiakkaalle kehitys- ja valmistuspalvelujen ohella myös viranomaisten edellyttämän tarkan dokumentaation.
”Biolääkkeiden valmistus ei ole rutiinituotantoa. Se vaatii laaja-alaista huippuosaamista. Lisäksi on hallittava paljon liikkuvia osia sisältävä kokonaisuus”, Biovianin toimitusjohtaja Knut Ringbom sanoo.
Biovianin viisi perustajaa toimivat edelleen yrityksessä. Kasvuun tarvittavat investoinnit on tehty tulorahoituksella ilman ulkopuolisia sijoittajia.
Kauppalehti valitsi Ringbomin vuoden 2017 yritysjohtajaksi.
”Valintaan vaikutti varmaankin periksiantamaton asenne, joka koskee koko henkilöstöämme. Vaadimme itseltämme aina parasta laatua, sillä asiakkaamme asettavat riman äärimmäisen korkealle.”
Teksti: Matti Remes
Kuva: Biovian Oy