Hyppää sisältöön

Kemianteollisuus kannattaa voimalaitosverosta luopumista

Eduskunta hyväksyi viime vuoden joulukuussa uuden voimalaitosveron, jolla kerättäisiin vuosittain noin 50 miljoonaa euroa vesi-, ydin- ja tuulivoimalaitoksilta. Vero nostaisi toteutuessaan teollisuuden energiakustannuksia ja heikentäisi siten tiukassa taloustilanteessa toimivien yritysten kilpailu- ja työllistämiskykyä. Kemianteollisuus pitää hyvänä tänään saatua tietoa siitä, että veroa ei peritä vuonna 2014 EU:n asiaa koskevan käsittelyn keskeneräisyyden vuoksi.

”Päätös windfall-veron käyttöönotosta tulisi kumota kokonaan, mieluiten jo hallitusohjelman tarkastusneuvotteluissa, mutta viimeistään ensi vuoden budjettikäsittelyn yhteydessä. Uusi voimalaitosvero on ristiriidassa Suomen hallituksen talouskasvu- ja työllisyystavoitteiden sekä puhtaan energian käyttöön kannustamisen kanssa. Se lisää kustannuksia ja vähentää investointihalukkuutta Suomeen”, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Leppä.

Lisätietoja: 

Toimitusjohtaja Timo Leppä, timo.leppa(at)kemianteollisuus.fi, 050 301 6800