Henkilökuvassa: Kemianteollisuus ry:n osaamisen ja vetovoiman asiantuntija Anniina Ala-Prinkkilä

Kemianteollisuus ry:n toiminta rakentuu monipuoliselle osaamiselle. Henkilökuvasarjassamme esittelemme järjestön asiantuntijoita ja alan ammattilaisia, jotka yhdessä edistävät kemianteollisuuden toimintaedellytyksiä.
Kuka olet ja mikä on roolisi? Miten päädyit meille töihin?
Olen Anniina Ala-Prinkkilä ja aloitin 21.9. Kemianteollisuus ry:n työelämätiimin osaamisen ja vetovoiman asiantuntijana. Vastuualueenani on muun muassa tehdä kemian alan opiskelua ja urapolkuja tunnetummaksi ja kiinnostavammiksi etenkin nuorten parissa, ja innostaa mahdollisimman moni hakeutumaan maailmaa muuttaviin töihin!
Päädyin tänne töihin Hanna Hyyryläisen sijaiseksi hänen siirtyessä väliaikaisesti EK:n palvelukseen Brysseliin. Olen tällä hetkellä virkavapaalla Espoon kaupungin opinto-ohjaajan hommista, ja onkin hienoa päästä tarkastelemaan ja kehittämään nuorten hakeutumispolkuja vähän toisestakin näkökulmasta. Aiemmin olen työskennellyt HR-asiantuntijana kansainvälisessä riskienhallinnan konsultoinnin yrityksessä, FRF Oy:ssä, sekä Meyer Turun telakan koulutusasiantuntijana, joten työ täällä on mielenkiintoinen uusi aluevaltaus itselleni.
Mistä olet työssäsi erityisen innostunut?
Pidän erityisesti siitä, että työssäni yhdistyy työelämäyhteistyö yritysten, nuorten ja koulutussektorin kanssa. Pääsen työssäni tutustumaan erityisesti kemian alan monipuolisiin yrityksiin, uravaihtoehtoihin, innovaatioihin sekä miettimään, miten saada näitä enemmän esiin etenkin nuorten, mutta myös opojen ja opettajien keskuudessa.
Millaisia asioita on työpöydälläsi?
Sen lisäksi, että perehdyn vielä parhaillaan työtehtäviini ja organisaatioon, työpöydälläni on tällä hetkellä erityisesti mielenkiintoisen Viron ja Suomen yhteisen Tulevaisuuden tekijät -kilpailun valmistelua yhdessä Elintarviketeollisuuden ja Metsäteollisuuden liittojen kanssa.
Miten lataat akkuja arjessa töiden ulkopuolella?
Lataan akkujani juoksentelemalla ei-tavoitteellisesti luontopoluilla sekä jumppaamalla hikisenä erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla. Nautin myös erilaisista kulttuuritapahtumista yhdessä ystävieni kanssa ja noin kerran kuussa kokoonnumme testaamaan jonkin uuden helsinkiläisen ravintolatulokkaan.
Yksi hauska fakta minusta?
Olen asunut yhteensä yhdeksässä eri kaupungissa elämäni aikana!



