Hyppää sisältöön

Kemianteollisuuden lausunto: Korkeakouluvisio 2030, Jatkuva oppiminen

Kemianteollisuus ry pitää erinomaisena sitä, että yhdeksi Korkeakouluvisio 2030:n painopistealueeksi on valittu jatkuva oppiminen. Kemianteollisuus ry sekä liittoperheeseen kuuluvat yhdistykset pitävät erittäin tärkeänä, että jatkuva oppiminen mahdollistetaan osana osaamisen kehittämistä myös jo työelämässä toimiville osaajille. Jatkuvan oppimisen konseptia tulisikin kehittää aktiivisessa yhteistyössä työelämän kanssa.

Koskien OKM:n Avoimuus, joustavuus ja jatkuva oppiminen -työryhmän esitykseen koskien muutoksia yliopisto- ja ammattikorkeakoululakiin, Kemianteollisuus ry lausuu seuraavaa:

Kemianteollisuus ry pitää erinomaisena sitä, että yhdeksi Korkeakouluvisio 2030:n painopistealueeksi on valittu jatkuva oppiminen. Kemianteollisuus ry sekä liittoperheeseen kuuluvat yhdistykset pitävät erittäin tärkeänä, että jatkuva oppiminen mahdollistetaan osana osaamisen kehittämistä myös jo työelämässä toimiville osaajille. Jatkuvan oppimisen konseptia tulisikin kehittää aktiivisessa yhteistyössä työelämän kanssa.

Osaamista on voitava kehittää joustavasti, mikä esityksessä näkyykin lisääntyvänä modulaarisuutena. Modulaarisuus ei saa kuitenkaan tarkoittaa sitä, että sen avulla korvataan tutkintoja. Sen tulee olla joustava tapa kehittää tarvittavaa osaamista jo olemassa olevan tutkinnon lisäksi. Suoritettu korkeakoulututkinto on myös elinkeinoelämälle tärkeä osaamisen mittari. Lisääntyvä modulaarisuus ei saa kuitenkaan vaikuttaa tutkintojen ja opetuksen laatuun. Yhteismitallinen osaamisen laadun varmennus on voitava taata myös tulevaisuudessa, koskien sekä AMK- että yliopistotutkintoja. Yhteismitallista tarkastelua tulisi voida käyttää tehokkaasti myös opiskelijan siirtäessä opintojaan korkeakoulusta toiseen (Suomessa tai muussa Bolognan sopimuksen piiriin kuuluvassa valtiossa).

Huippuosaajien saatavuus on voitava taata myös tulevaisuudessa. Kemianteollisuus ry painottaa, että huippuosaamisen roolia on entisestään vahvistettava korkeakoulujen voimakkaammalla profiloinnilla. Korkeakoulujen jatkuvan oppimisen roolia tulisi voida vahvistaa reilusti nykyisestä. Korkeakoulut voisivat vastata tästä roolista myös tarjoamalla aktiivisesti yrityksille näiden tarvitsemaa koulutusta. Tämä olisi myös korkeakouluille mahdollisuus kehittää liiketoimintaa ja toisaalta vastata yhteiskunnan osaajatarpeeseen työelämälähtöisellä tavalla. Tarvekartoitusta ja seurantaa tulisi tehdä aktiivisesti yhdessä elinkeinoelämän kanssa.

Rahoitusmallin muutokset ovat tulossa erikseen lausunnolle syksyn 2018 aikana. Kemianteollisuus ry haluaa kuitenkin jo korostaa, että rahoitusmallin tulee kannustaa korkeakouluja kantamaan nykyistä vahvempaa ja aktiivisempaa roolia jatkuvassa oppimisessa. Modulaarisuuten perustuva korkeakouluopetus tutkinto-opetuksen rinnalla tulisi huomioida selkeästi rahoitusmalleissa. Korkeakouluvisio 2030:n tulisi kokonaisuudessaan kannustaa sekä kokonaisten tutkintojen että tutkintoja suppeampien kokonaisuuksien eli moduulien suorittamiseen.

Ystävällisesti

Mika Aalto
Toimitusjohtaja
Kemianteollisuus ry