Hyppää sisältöön

Ari Kangasniemi, Freeport Cobalt: Vastuullisuudessa otettiin valtava harppaus – ja siitä ei tingitä

Freeport Cobaltin prosessinhoitaja, työsuojeluvaltuutettu Ari Kangasniemi korostaa, että vastuullisuudessa oma tekeminen pitää suhteuttaa muihin ja ympäristöön. Toimiva prosessikin on vastuullisuutta.

Ari Kangasniemi on työskennellyt Freeport Cobaltilla vuodesta 2003 ja on nyt toista kautta työsuojeluvaltuutettuna. Hän peräänkuuluttaa yhteistä vastuunkantoa.

On itsekästä ajatella, että riittää, kun tekee vain omat hommat. On tarkkaan mietittävä, miten oma tekeminen vaikuttaa muihin ja ympäristöön. On etukäteen mietittävä tarkkaan mahdolliset riskit itselle, työkavereille ja ympäristölle. Ympäristöluvan tiukat raja-arvot sitovat meitä kaikkia toimimaan vastuullisesti, tarkkailemaan prosessia, toimimaan energiatehokkaasti ja jätehuollon ohjeiden mukaan. 

Vastuullisuutta on mitä suurimmassa määrin sekin, että prosessi toimii.

– On tärkeää, että prosessi toimii koko ajan kuten se on säädetty ja tarkoitettu toimivan. Viivästynyt reagointi poikkeavaan tapahtumaan aiheuttaa lisäkustannuksia prosessiin käytettävien lisäaineiden ja mahdollisten päästöylitysten vuoksi.

Arin vastuulliset valinnat näkyvät niin arjessa kuin työssä.

– Kuljen työmatkat pyöräillen. Huolehdin siitä, että toiminnastani syntyy mahdollisimman vähän jätteitä, jotka sitten lajittelen oikein. Käytän mahdollisimman vähän kertakäyttötuotteita, ja yritän toimia ekologisesti jokapäiväisessä elämässä. Myös kuluttaminen ja ostaminen ovat täynnä valintoja, joita teemme.

– Työsuojeluvaltuutettuna kehitän ja ideoin parempaa huomista ja työhyvinvointia. Jatkuva yhteydenpito työnantajaan kehittää toimintaa. Tavoite on, että yhtään tapaturmaa ei satu. Teen säännöllisesti poikkeamailmoituksia ja puutun toimintaan, mikäli vaara kohdistuu henkilöön tai ympäristöön. Kehitämme jatkuvasti parempaa toimintaympäristöä ja turvallisuuskulttuuria.

Ari näkee vastuullisuustyön kehittämisen olevan mahdollista, kun perusta on vahva.

– Olemme Freeportilla edenneet valtavilla harppauksilla ympäristöpäästöissä, energiatehokkuudessa ja tapaturmien ehkäisyssä. Tästä ei tingitä tulevaisuudessakaan.

 

Kuva: Esko Keski-Vähälä

Lisätietoja

Responsible Care on kemianteollisuuden kansainvälinen, kestävää kehitystä tukeva vastuullisuusohjelma. Suomessa se on ohjannut alan kehitystyötä jo 25 vuotta. Alan vastuullisuustyö on käytännönläheistä ja tavoitteellista. Mukana ohjelmassa on noin sata yritystä ja se kattaa 80 % alan tuotannosta Suomessa. Julkaisemme juhlavuoden kunniaksi juttusarjaa kemian alan ammattilaisista ja heidän vastuullisista valinnoistaan. Mikä on sinun vastuullinen valintasi? Kerro se meille – #vastuullinenvalintani.