”Viikon aikana opin, kuinka monipuolista edunvalvontatyö on, ja miten paljon se tekijältään vaatii” – TET-viikko Kemianteollisuudessa
Kahdeksasluokkalainen Martta Ojala kirjoittaa puheenvuorossaan, millaista on tutustua työelämään edunvalvonnan maailmassa.
Olin kahdeksannen luokan TET-harjoittelussa Kemianteollisuus ry:ssä 13. – 17.5.2024. Harjoittelun aikana pääsin tutustumaan laajasti työelämän eri osa-alueisiin ja tutustumaan syvemmin kemianteollisuuteen ja sen edunvalvontatyöhön.
Ensimmäinen päivä oli jännittävä. Saavuin työpaikalle Etelärantaan ja tapasin vastuuhenkilöni, jonka kanssa kävimme läpi tulevaa viikkoa ja tehtäviäni. Minulle kerrottiin tulevan päivän tapahtumista, jotka liittyivät lähinnä viikkoon valmistautumiseen ja ihmisiin tutustumiseen. Aamupäivä meni pitkälti tietokoneen käyttöönoton parissa. Myöhemmin päivällä minua perehdytettiin Kemianteollisuus ry:n someviestintään sekä kerrottiin tehtävistäni liittyen sisällöntuotantoon.
Seuraavina päivinä toimistolle tulo olikin jo hieman rennompaa. Tehtäväni olivat selkeät ja pystyin jatkamaan niitä omatoimisesti. Tein viikon aikana muun muassa sähköpostien jakelulistoja, selvitystyötä koulutuspoliittisesti tärkeistä kohderyhmistä ja henkilöistä sekä kuvasin sisältöä Kemianteollisuuden somekanaviin.
Harjoittelupäivien aikana seurasin myös paljon toimiston työilmapiiriä. Yllätyin siitä, miten mukavaa ja rentoa toimistolla työskentely oli. Ihmisiä tavatessa huomasin, kuinka asiansa tuntevia he olivat. Työpaikalla oli myös hyvä tekemisen meininki. Oli hienoa päästä seuramaan kokeneiden tekijöiden tekemistä ja oikeasti nähdä minkälaista työtä Kemianteollisuus ry:n kaltaisessa työnantajajärjestössä tehdään. Viikon aikana opin, kuinka monipuolista edunvalvontatyö on ja miten paljon se tekijältään vaatii. Edunvalvontatyötä tekevältä henkilöltä odotetaan ainakin aktiivisuutta, oma-aloitteisuutta, ulospäinsuuntautuneisuutta sekä toimialan hyvää tuntemusta. Ja matkustusvalmiutta; eteisessä oli joka päivä rykelmä matkalaukkuja. Aina oli joku tulossa tai menossa.
Viikon mittaan kiinnostukseni alaa kohtaan on lisääntynyt tajutessani sen, miten monimuotoista tämä työ on ja kuinka paljon uusia ja erilaisia ihmisiä pääsee sen ansiosta tapaamaan. Kemian ala tekee hyvää työtä vastuullisesti.
Martta Ojala, Helsingin normaalilyseon 8. lk.