Hyppää sisältöön

Timo Lappalainen nousemassa Kemianteollisuus ry:n puheenjohtajaksi

Orion Oyj:n toimitusjohtaja Timo Lappalainen on nousemassa Kemianteollisuus ry:n puheenjohtajaksi vuoden 2015 alussa. Varapuheenjohtajiksi ovat ehdolla Kemianteollisuus ry:n nykyinen puheenjohtaja, Neste Oil Oyj:n toimitusjohtaja Matti Lievonen; Pipelife Finland Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Kedonpää ja Nokian Renkaat Oyj:n toimitusjohtaja Ari Lehtoranta.

Kemianteollisuuden vaalivaliokunta tekee ehdotuksensa Kemianteollisuuden hallituksen kokoonpanosta syyskokoukselle, joka päättää asiasta 27.11.2014. Hallituksen puheenjohtajan toimikausi on kaksi kalenterivuotta ja hallituksen jäsenten toimikausi yksi kalenterivuosi.

 

Puheenjohtajien lisäksi työvaliokunnan jäseniksi esitetään valittaviksi:

Kemira Oyj:n toimitusjohtaja Jari Rosendal

Oy Primo Finland Ab:n toimitusjohtaja Jari Lehtimäki

Teknos Oy:n konsernijohtaja Pekka Rantamäki

Kiilto Family Oy:n hallituksen puheenjohtaja Erkki Solja

Plastep Oy:n toimitusjohtaja Kristiina Wessman

 

Kemianteollisuus ry:n hallitukseen ehdotetaan edellä mainittujen lisäksi valittavaksi:

Reka Kumi Oy:n toimitusjohtaja Martti Aromaa

CABB Oy:n toimitusjohtaja Ulf Björkqvist

Yara Suomi Oy:n toimitusjohtaja Tero Hemmilä

Kalevala Koru Oy:n toimitusjohtaja Riitta Huuhtanen

Sievin Jalkine Oy:n toimitusjohtaja Markku Jokinen

Tikkurila Oyj:n toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Berner Oy:n toimitusjohtaja Antti Korpiniemi

Bayer Oy:n hallintojohtaja Johanna Kouru

Gasum Oy:n toimitusjohtaja Johanna Lamminen

Ekin Muovi Oy:n toimitusjohtaja Erkki Lappi

Oy ViskoTeepak Ab:n tehtaanjohtaja Joachim Lund

Lassila & Tikanoja Oyj:n yhteiskuntasuhdejohtaja Jorma Mikkonen

Sachtleben Pigments Oy:n hallituksen jäsen Juha Mäkinen

Forchem Oy:n toimitusjohtaja Risto Näsi

Borealis Polymers Oy:n toimitusjohtaja Ismo Pentti

Ekokem Oyj:n toimitusjohtaja Timo Piekkari

Premix Oy:n toimitusjohtaja Hanna Ristola

Flint Group Finland Oy:n Regional Sales and Technical Manager Aimo Sahila

Oy Transmeri Logistics Ab:n toimitusjohtaja Marko Saikkonen

Oy Forcit Ab:n toimitusjohtaja Ulf Sjöblom

Freeport Cobalt Oy:n toimitusjohtaja Jöran Sopo

Oy Fluorotech Ab:n hallituksen puheenjohtaja Christian Sundberg

Oy Air Liquide Ab:n myyntijohtaja Greger Teir

Biotie Therapies Oyj:n toimitusjohtaja Timo Veromaa

Finnfeeds Finland Oy:n toimitusjohtaja Jouni Viljanen

 

 

Lisätietoja

Kemianteollisuus ry

Timo Leppä, toimitusjohtaja, 050 301 6800, timo.leppa(at)kemianteollisuus.fi

Susanna Aaltonen, viestintäjohtaja, 040 593 4221, susanna.aaltonen(at)kemianteollisuus.fi

 

www.kemianteollisuus.fi

https://twitter.com/Kemianteollisuu

Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on yli 400 jäsenyritystä sekä 13 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.

Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin neljännes. Kemianteollisuus työllistää Suomessa suoraan noin 34 000 henkilöä.