Hyppää sisältöön

Teollisuuden osuus pienhiukkaspäästöistä alle 10 %

Tutkimusten mukaan teollisuuden osuus Suomen pienhiukkaspäästöistä on alle 10 prosenttia. Suurimmat pienhiukkaspäästöjen lähteet ovat puun pienpoltto ja liikenteen päästöt sekä Etelä-Suomessa kaukokulkeutuminen maan rajojen ulkopuolelta.

Pienhiukkasten (PM 2,5) merkittävimmät päästölähteet Suomessa ovat liikenteen pakokaasut, katupöly sekä energian ja lämmön tuotanto, erityisesti kotitalouksien puun pienpoltto. Pienhiukkasille altistutaan myös sisäilmassa. Kokonaisaltistumisesta noin 50 % saadaan ulkoilmasta. Lisäksi kaukokulkeutuminen osuus etenkin Eteläsuomessa on merkittävä.

YLE uutisoi 26.6.2013 Pohjois-Ruotsin kemian- ja paperitehtaiden tehtaiden pienhiukkasmääristä ja viittasi ruotsalaistutkimuksiin, joiden mukaan pahimpia saastuttajia ja pienhiukkaspäästöjen aiheuttajia olisivat Ruotsin Lapin kaivokset yhdessä kemian- ja paperitehtaiden kanssa.

Tutkimusten mukaan teollisuuden osuus pienhiukkaspäästöistä on alle 10 %. Tästä osuudesta vain pieni osa aiheutuu kemianteollisuudesta.

Pienhiukkasten päästöt Suomessa:

www.hiukkastieto.fi

Ilmatieteenlaitoksen selvitys pienhiukkasista (PM 2,5)

www.ilmanlaatu.fi/ilmansaasteet

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen artikkeli ja pienhiukkasraportti

www.thl.fi/fi  

Ylen uutinen 26.6.2013

http://yle.fi/uutiset/

Lisätietoja

Juha Pyötsiä
Kemianteollisuus ry
Johtaja, Kemikaaliturvallisuus
juha.pyotsia(at)chemind.fi
050 555 6333.