Hyppää sisältöön

Tekniikan museolla jälleen uusi kävijäennätys

Tekniikan museo saavutti toisena vuotena peräkkäin uuden kävijäennätyksen. Vuoden 2014 aikana museossa vieraili 34 041 asiakasta. Edellisenä vuonna museokävijöitä oli reilut 30 000.
Museo on kasvattanut aktiivisesti viime vuosina yleisömääriään ja tunnettuuttaan. Kahden viime vuoden aikana kävijämäärä on noussut 60 %.

Yhtenä tärkeänä syynä kasvaneisiin kävijälukuihin vuonna 2014 olivat museossa järjestetyt erilaiset yleisötapahtumat, joissa vieraili yhteensä yli 8 000 kävijää. Suurina yleisön vetonauloina olivat muun muassa sähköisen pelaamisen historiasta kertovan Pongista pleikkaan -näyttelyn lopputapahtuma vuoden alussa, Museoiden yö -perhetapahtuma kansainvälisenä museoviikkona toukokuussa sekä yhteistyössä Robotics Finlandin kanssa järjestetty Robottiviikko marraskuussa. Tapahtumien lisäksi museo järjesti pitkin vuotta yleisöä hyvin vetäneitä koko perheen työpajoja.

Tekniikan museon tavoitteena on kehittää edelleen tapahtuma- ja työpajatoimintaa.
Seuraavaksi helmikuussa museossa on tarjolla koulujen hiihtoloma-aikana tekniikan työpajoja 14. – 22.2. klo 15.

Tekniikanmuseossa on myös laaja kemian perusnäyttely.

Lisätietoja työpajoista ja tapahtumista:

www.tekniikanmuseo.fi

Tekniikan museon info, puh. 09 7288 440

Helsingin Vanhassakaupungissa sijaitseva Tekniikan museo on valtakunnallinen erikoismuseo ja ainoa tekniikan alan museo Suomessa. Museo tallentaa ja esittelee suomalaisen tekniikan ja teollisuuden kehittymistä ja niiden vaikutusta ihmisten arkeen.