Hyppää sisältöön

Riku Hotti: Asiamiesharjoittelijana Kemianteollisuus ry:ssä

Kokemukseni kemian parissa ovat varsin ristiriitaisia. Yläasteella pelkkä kokeista selviäminen kunnialla oli työn ja tuskan takana, mihin saattoi vaikuttaa myös yleinen mielenkiinnon suuntautuminen koulutöiden ulkopuolelle. Lukioon hakemisen lähestyessä minun oli keskiarvoa nostaakseni kuitenkin ryhdistäydyttävä ja kemian kirjojen parissa vietetty aika tuottikin nopeasti tulosta. Alkukangertelun jälkeen opin asiat nopeasti ja lukiossa kemian kurssien läpäisy hyvin arvosanoin oli helppoa hyvien pohjatietojen ansiosta. Kemiasta oli tullut mielekäs ja kiinnostava oppiaine!

Aloitan syksyllä toisen vuoteni Tallinnan teknillisessä yliopistossa oikeustieteen opiskelijana. Kesätyöpaikka asiamiesharjoittelijana oli lottovoitto opiskeluitani ajatellen, sillä tästä kesätyöstä voin saada hyväksiluettua työharjoittelun ja myös hyvää pohjaa tulevia opiskeluvuosia varten. Voisin hyvin nähdä itseni työskentelemässä samanlaisten asioiden parissa myös tulevaisuudessa.

Tänä kesänä työskentelen siis asiamiesharjoittelijana Kemianteollisuus ry:ssä. Tähän asti työtehtävänäni on ollut haastatella eri Kemianteollisuus ry:n jäsenyritysten edustajia joustavia työaikajärjestelyjä koskevaa tutkimusta varten. Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa hyviä toimintamalleja ja käytäntöjä koskien joustavia työaikajärjestelyitä työelämän ja vapaa-ajan yhteensovittamiseksi. Myös loppukesä kulunee  pääasiassa kyseisen projektin parissa.

Ensimmäiset viikkoni asiamiesharjoittelijana ovat olleet hyvin antoisia ja olen oppinut monipuolisesti uusia asioita koskien niin tietotekniikkaa kuin vuorovaikutusta asiakassuhteissakin. Erityisen kiintoisaa ja palkitsevaa työstä tekee se, että työ liittyy monilta osin myös omaan opiskelualaani. Odotan innolla vielä tulevia haasteita kesätyöni parissa ja luulen palaavani koulunpenkille monta uutta kokemusta rikkaampana!

Aurinkoisempaa loppukesää toivottaen,

Riku Hotti

Lisätietoja

Kesä kemiassa-blogissa nuoret kertovat kesätyökokemuksistaan kemianteollisuudessa.

Riku Hotti

Kirjoittaja opiskelee oikeustieteitä Tallinnan teknillisessä yliopistossa