Pohjoismainen Sähkön päivä 23.1.2020
23.1. vietettävä pohjoismainen Sähkön päivä muistuttaa, kuinka keskeistä ja merkittävää sähkö ja sähköistyminen ovat. Yhteiskunnan sähköistyminen tarjoaa mahdollisuuden ilmaston lämpenemisen hidastamiseen. Kemianteollisuudessa kulutetusta sähköstä noin neljännes oli vuonna 2018 uusiutuvilla energialähteillä tuotettua.
Pohjoismaisena Sähkön päivänä halutaan muistuttaa, kuinka tärkeä ja keskeinen tekijä sähkö on yhteiskunnassa. Sähkön päivää vietetään nyt neljännen kerran. Se näkyy lukuisissa tilaisuuksissa eri puolilla Suomea.
Kemianteollisuudessa sähkö on erittäin tärkeä tekijä. Vuonna 2018 kemianteollisuuden vastuullisuusohjelmassa Responsible Care mukana olevissa yrityksissä noin 23 % käytetystä energiasta oli sähköä ja loput muuta energiaa, kuten lämpöä. Vuonna 2018 kulutetusta energiasta tuotettiin uusiutuvilla energialähteillä kaikkiaan noin 5,6 %. Kulutetusta sähköstä uusiutuvilla tuotettiin noin 25 % ja kulutetusta muusta energiasta 5,6 % tuotettiin uusiutuvilla energialähteillä.
Kemianteollisuudessa suurin osa käytetystä sähköenergiasta ostetaan energiantoimittajilta. Vuonna 2018 ostetun sähkön osuus sähkönkulutuksesta oli 92 %. Oman tarpeen lisäksi energiaa riitti myös myytäväksi.
Lue lisää Responsible Care-ohjelman tuloksista.
Tiedekeskus Heurekassa vietetään Sähkön päivää torstaina 23.1.2020. Tapahtuma järjestetään yhdessä Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry:n kanssa.