Nornickel Harjavalta: Tuotannon kasvua hiilineutraalisti
Nornickel Harjavallassa on otettu merkittäviä askelia kohti hiilineutraalia tuotantoa.
Tuotanto on kasvanut 40 % vuodesta 2015 ja samaan aikaan hiilidioksidijalanjälki on puolittunut. Tähän on päästy investoimalla uusiutuvaan energiaan ja hyödyntämällä nesteytetyn maakaasun saatavuutta, mikä on pienentänyt hiilijalanjälkeä 100 000 t. Harjavallan nikkelitehdas on hiilidioksidijalanjäljeltään alan pienin.
Nikkelituotannossa fossiiliset polttoaineet on korvattu bioenergialla ja nesteytetyllä maakaasulla.
Harjavallan Suurteollisuuspuistossa on maan ensimmäinen nesteytetyn maakaasun tehdasterminaali, johon maakaasu kuljetetaan Porin Tahkoluodon satamasta.
Seuraavana askeleena on kiertotalousvoimalaitoksen investointi yhdessä kumppanin Suomen Teollisuuden Energiapalvelut – STEP Oy:n kanssa. Uusi voimalaitos tulee valmistuessaan täydentämään Nornickel Harjavallan energiansaantia ja korvaamaan neitseellisiä ostopolttoaineita.
– Haemme jatkuvasti keinoja vähentää ympäristökuormitusta, ja suurin osa käyttämästämme energiasta onkin uusiutuvaa energiaa. Uusi voimalaitos mahdollistaa tuotannon edelleen kasvattamisen hiilineutraalisti, Nornickel Harjavalta toimitusjohtaja Joni Hautojärvi kertoo.
Tulevaisuuden visionamme on korvata nesteytetty maakaasu biokaasulla. Lähialueella on biokaasuhankkeita käynnissä, joten siirtyminen tulee mahdolliseksi, kun biokaasun saatavuus kasvaa.
Nornickel Harjavalta on monipuolinen nikkelituotteiden valmistaja, joka tuottaa noin viisi prosenttia kaikista maailman puhtaista nikkelituotteista. Yhtiön suurimpia asiakkaita ovat ruostumattoman teräksen sekä pinnoitusmateriaalien ja akkumateriaalien valmistajat. Yhtiö työllistää noin 300 henkilöä ja liikevaihto on miljardi euroa.
Kuva: Nornickel Harjavalta