Hyppää sisältöön

Maailman vesipäivä muistuttaa puhtaan veden tärkeydestä

Vesivarannoilla on suuri vaikutus taloudelliseen tuottavuuteen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Kemian avulla voidaan vettä puhdistaa taudinaiheuttajista ja epäpuhtauksista ja tehdä merivedestä juomavettä.

YK:n yleiskokus päätti vuonna 1992, että maailman vesipäivää vietetään joka vuosi 22.3. Vesipäivänä muistutetaan vesivarantojen vaikutuksesta taloudelliseen tuottavuuteen ja sosiaaliseen hyvinvointiin ja puhtaan veden tärkeydestä ihmisten hyvinvoinnille. 

Suomen kaltaisessa maassa puhdasta vettä riittää. Maapallon kaikista vesivaroista alle prosentti on väestön käytettävissä. Puhtaan veden saannilla on huomattavat taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset. Kehittämällä sanitaatiota päästään tehokkaammin eroon köyhyydestä, sairauksista ja vähennetään erityisesti lapsikuolleisuutta.

Vuoden 2016 teema on Water and jobs. Puhdas vesi, vedenpuhdistus  ja sanitaatio ovat myös työpaikkoja. 

Kemia on osa hyvää elämää. Kemiaa tarvitaan veden puhdistamiseen taudinaiheuttajista ja epäpuhtauksista. Merivedestä voidaan kemiallisesti tehdä juomavettä. Kemia on keskeistä myös jätevesien ja teollisuuden prosessivesien uudelleenkierrättämisessä. 

Suomalaisilla kemianteollisuuden yrityksillä on paljon teknologiaa, innovaatioita ja palveluja veden puhdistukseen ja puhtaana säilyttämiseen. 

Kemira on kehittänyt erilaisia desinfiointiin ja raskasmetallien poistoon tarkoitettuja kemikaaleja ja käsittelyteknologioita. Oikeilla käsittelyteknologioilla vettä voidaan käyttää uudelleen jopa moneen kertaan. 

Haja-asutuksen jätevesien arvioidaan olevan Suomen toiseksi suurin vesien kuormittajia. Pipelife Oy:n Pisara-harmaavesisuodatin pystyy käsittelemään jopa 500 litraa talous- ja pesuvettä vuorokaudessa imeyttämällä sen biosuodatinkiekkojen läpi. Puhdistusprosessi ei vaadi sähköä eikä kemikaaleja.

Puhtaan veden turvaaminen ja kasvavien jätevesimäärien käsittely on haaste erityisesti nopeasti kasvavissa kaupungeissa. Exel Composites valmistaa vedenpuhdistusjärjestelmiin komponentteja, jotka mahdollistavat entistä suurempien vesi- ja jätevesimäärien käsittelyn eri puolilla maailmaa. 

Arviolta miljoona suomalaista käyttää juoma- ja talousvetenään kaivoista pumpattua vettä. Useimmat ongelmat veden laadussa on vältettävissä kaivon peruskunnostuksella ja säännöllisillä huolloilla. Vesikaivohuolto Vipe Oy on Suomen ainoa juoma- ja talousvesikaivojen huoltoihin erikoistunut yritys. 

Lappeenrannan teknillisen yliopiston kemiantekniikan laboratoriossa Mikkelissä kehitetään professori Mika Sillanpään johdolla entistä tehokkaampia ja edullisempia vedenpuhdistusmenetelmiä. Yksi keskeinen tutkimusaihe on fotokatalyyttinen puhdistus, jossa bakteerien kaltaiset epäpuhtaudet poistetaan vedestä valon avulla.

 

 

 

Lisätietoja

YK:n maailman vesipäivä 

Maailman vesipäivä Twitterissä