Hyppää sisältöön

Kesäpäivämestarina kloraatti- ja lipeätehtaalla

Olin jo yläasteella kiinnostunut kemiasta. Lukion aikana päätin kuitenkin hakea opiskelemaan tekniikan pariin Kuopioon Savonian ammattikorkeakouluun kone- ja tuotantotekniikkaa, josta valmistuin viime syksynä. Viime kesänä olin kesätöissä Yara Suomi Oy:llä Siilinjärvellä. Yaralla olin töissä fosforihappotehtaan tuotannossa jatkuvassa 3-vuorotyössä. Fosforihappotehtaalla kiinnostuin kemian- ja prosessiteollisuudesta.

Maaliskuussa pääsin Kemira Chemicals Oy:lle Joutsenoon kloraatti- ja lipeätehtaan päivämestarin kesälomatuuraajaksi. Joutsenossa valmistetaan natriumkloraattia, natriumhypokloriittia, natronlipeää ja suolahappoa. Päivämestarin työnkuvaan kuuluu tehtaiden käytön valvonta, häiriötilanteiden selvittäminen ja laitosmiesten esimiehenä toimiminen.

Työn alkuun on riittänyt paljon uutta opittavaa, vastuuta ja haasteita. Päivämestarin työssä yhdistyy kemia ja tehtaassa toimivat tekniset laitteet. Monipuolisuutta työnkuvaan tuovat myös esimiehenä toiminen ja tehtaan erinlaisiin projekteihin osallistuminen. Monipuolinen perehdytys ja hyvä työporukka ovat nopeuttaneet työtehtävien oppimista.

Pari kuukautta Kemiralla ovat menneet vauhdilla ja uskon, että opin vielä paljon uutta kesän aikana.

Lisätietoja

Kesä kemiassa-blogissa nuoret kertovat kesätyökokemuksistaan kemianteollisuudessa.

Juuso Kaplas

Vastavalmistunut kone- ja tuotantotekniikkan linjalta Savonian AMKK:sta.