Hyppää sisältöön

Kemianteollisuus sai oman virtuaalicoachin

Kai Kaksonen on aloittanut TAT-ryhmän virtuaalicoachina. Hänen tehtävänään on kehittää virtuaalisia asiantuntija- ja yritysvierailuja erityisesti kemian ja kemianteollisuuden näkökulmasta.

Kemian ja matematiikan opettajana toiminut Kaksonen on työskennellyt aikaisemmin Helsingin yliopiston kemian laitoksella radiokemian laboratoriossa sekä kemian opettajankoulutusyksikössä. Asiantuntijaverkosto.fi -palvelun kautta

Asiantuntijaverkosto.fi on verkkopalvelu, josta opettajat voivat etsiä haluamansa asiantuntijan järjestää luokkaan virtuaalivierailun. Työelämästä kertominen verkon kautta voidaan toteuttaa vaivattomasti ja tehokkaasti. Asiantuntijaverkosto toimii Taloudellisen tiedotustoimiston Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelman alaisuudessa ja sen tavoitteena on tuoda nuoria, koulumaailmaa ja työelämää lähemmäksi toisiaan.

Lisätietoja

Asiantuntijaverkosto.fi

tat.fi