Kemianteollisuus mukaan Call On Carbon -vetoomukseen
Kemianteollisuuden tavoitteena on alan hiilineutraalius Suomessa vuoteen 2045 mennessä. Seuraavat kymmenen vuotta ovat ratkaisevia, sillä näiden vuosien aikana tehtävät innovaatiot ja investointipäätökset mahdollistavat tavoitteen toteutumisen.
Kemianteollisuus on nyt mukana myös kansainvälisessä Call on Carbon -vetoomuksessa. Sen tavoitteena on nopeuttaa ilmastoinvestointeja ja hiilidioksidipäästöjen tehokkaan hinnoittelun käyttöönottoa.
”Kemianteollisuus haluaa olla edelläkävijä ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa. Samalla on muistettava, että käsillä on mittava investointihaaste”, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto.
”Näemme tärkeänä tavoitteena, että Call on Carbon-aloite luo nimenomaan globaalin kansainvälisen puitteen, joka tasaa pelikenttää ja kirittää myös EU:n ulkopuolisia valtioita ilmastotoimiin.”
Call on Carbon -hankkeen allekirjoittajat kehottavat valtioita
- ottamaan käyttöön hiilineutraaliustavoitteita tukevat ja Pariisin sopimuksen mukaiset tehokkaat ja luotettavat päästöjen hinnoittelujärjestelmät, jotka luovat edellytykset kustannustehokkaille investoinneille.
- yhdenmukaistamaan hiilipäästöjen hinnoittelujärjestelmät eri maiden välillä vakaan ja ennustettavan investointiympäristön aikaansaamiseksi
- valmistelemaan Pariisin sopimuksen artiklan 6 mukaisesti säännöt kansainväliselle markkinamekanismille, joka tukee kustannustehokkaita torjuntatoimenpiteitä, muodostaa tasavertaisen toimintakentän ja minimoi hiilivuodon edistäen entistä kunnianhimoisempia tavoitteita.
Call on Carbon -hanke on syntynyt suomalaistaustaisen Climate Leadership Coalition -bisnesverkoston sekä ruotsalaisen Haga Initiativen ja norjalaisen Skiftin aloitteesta.
Katso lisää: https://calloncarbon.com/why-now/
Hiilineutraali kemia -tavoite on osa kemianteollisuuden omaehtoista Responsible Care -vastuullisuusohjelmaa, jolla on tehty vastuullisuustyötä suomalaisissa kemian yrityksissä lähes 30 vuotta. Katso lisää: Hiilineutraali kemia