Hyppää sisältöön

Kemianteollisuus ja LAL kehittävät luonnontieteilijöiden työelämäopintoja

Kemianteollisuus ry ja Luonnontieteiden Akateemisten liitto ovat edistäneet luonnontieteilijöiden työllistymistä vuodesta 2012. Eilen pidetyssä yhteisessä työpajassa pohdittiin, miten urataitojen kehittymistä ja asiantuntijuuteen kasvamista voidaan vahvistaa opintojen aikana.

Työelämässä tarvittavien taitojen lisääminen luonnontieteiden tutkintoihin on ollut Kemianteollisuuden ja LALin yhteistyön tavoitteena jo kolmen vuoden ajan. LALin selvitykset kemian ja biokemian laitosten tarjonnasta ovat osoittaneet, että yliopistojen väliset erot ovat suuria harjoittelun ja työelämään liittyvien opintojen suhteen.  

Eilisessä työpajassa kuultiin Helsingin yliopiston Urapalvelujen tarjoamista palveluista, sekä saatiin tuoretta tutkimustietoa asiantuntijuuteen kasvamisesta opintojen aikana. Lisäksi työpajassa tutkittiin työelämäosaamista graduvaiheessa Ruotsin Karoliinisen Instituutin opinto-ohjelman näkökulmasta. 

Vuonna 2012 LALin ja KT:n edustajat kiersivät suomalaisia opintolaitoksia tavoitteena tuoda ammattilaisten ja työelämään hakeutuvien näkemyksiä opintojen kehittämisen tueksi. Liitot ovat myös järjestäneet yhteisiä keskustelutilaisuuksia yliopistojen edustajille.

Lisätietoja

Johtaja Riitta Juvonen, email: riitta.juvonen@kemianteollisuus.fi,
GSM: 040 5157107

Asiamies Carmela Kantor-Aaltonen, email: carmela.kantor-aaltonen@kemianteollisuus.fi,
GSM 050 4045166