Hyppää sisältöön

Kemianteollisuus: Hallitukselta kilpailukykyä tukevia päätöksiä

EK ja muut keskusjärjestöt ovat selvittäneet mahdollisuutta työllisyyttä ja kasvua parantavaan työmarkkinaratkaisuun. Ratkaisua ei kuitenkaan löytynyt ja neuvottelut päättyivät tuloksettomina.

Tästä huolimatta kemianteollisuus odottaa Suomen valtiolta riittävää rikkidirektiivin kompensointia, yhteisöveron laskua ja päätöstä siitä, ettei teollisuutta rasiteta uusilla maksuilla tai veroilla. Suomeen on luotava mahdollisimman vakaa ja ennustettava toimintaympäristö ja turvattava teollisuudelle riittävät sopeutumisajat.

Koska palkansaajajärjestöt päättivät katkaista neuvottelut keskiviikkoiltana, edessä on liittokierros tulevana syksynä. Kemianteollisuus pitää työpaikkojen säilymistä tärkeämpänä kuin yleisiä palkankorotuksia, ja haluaa edistää paikallista sopimista.  Työehtosopimusten tulee mahdollistaa joustava yrityskohtainen sopiminen ja paikallisten tarpeiden huomioiminen.

Kemianteollisuudessa on voimassa vuonna 2011 tehty työmarkkinoiden raamiratkaisu. Kemianteollisuus ry neuvotteli tämän pohjalta 18 sopimusta, jotka koskevat yli 30 000 henkilöä. Helmikuussa 2012 alkanut sopimuskausi kestää helmikuun loppuun 2014.

 

Lisätietoja

Kemianteollisuus ry

Timo Leppä, toimitusjohtaja, timo.leppa(at)chemind.fi, puhelin 050 301 6800.

 

Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen toimialajärjestö. Sen tehtäväkenttään kuuluvat sekä elinkeino- että työmarkkinapoliittiset asiat. Kemianteollisuus ry:llä on yli 400 jäsenyritystä sekä 13 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.

Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannon bruttoarvosta on noin 20 prosenttia ja teollisuuden tavaraviennistä lähes neljännes. Kemianteollisuus työllistää Suomessa yli 30 000 henkilöä.