Hyppää sisältöön

Kemianteollisuuden kesätyöpäivä 2.2.2016 Turussa

Turun alueella toimivat kemianteollisuuden yritykset ja saman alan oppilaitokset järjestävät kesätyöpäivän Kupittaalla ICT-talossa jo toista kertaa tiistaina 2.2.2016. Mukana on iso joukko yrityksiä, opiskelijoita ja oppilaitoksia. Tarjolla on 150 työpaikkaa.

Viimevuotinen tapahtuma kokosi paikalle noin kolme sataa kemian kesätöistä kiinnostunutta opiskelijaa ja seitsemän yritystä. ”Tänä vuonna olisi tarkoitus tuplata määrät” sanoo asiantuntija Anni Siltanen järjestäjätaho Kemianteollisuus ry:sta Helsingistä.

Kemianteollisuuden tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle eri alan opiskelijalle mahdollisuus tutustua työhön kemianteollisuudessa. Aktiivinen vientiala työllistää Suomessa noin 34 000 henkilöä. Tulevaisuuden osaajille katsotaan olevan tarvetta niin tuotannon tehtävissä kuin tutkimus- ja kehityspuolella tai vaikkapa myynnissä ja markkinoinnissa. Tuotantopuolen osaajia eläköityy tulevaisuudessa runsaasti, ja toisaalta esim. kiertotalous edistää uusien työpaikkojen syntymistä. Kesätyöt ovat hyvä väylä päästä tutustumaan alan työtehtäviin.

Turun alueella toimii useita kemian alan yrityksiä, joista osa on mukana kesätyöpäivässä. Heillä on avoinna yhteensä reilut 150 kesätyöpaikkaa. Opiskelijat voivat tutustua yrityksiin sekä tietoiskuissa että keskustelemalla yritysten edustajien kanssa yritysten esittelypisteillä. Yritysten lisäksi mukana ovat alan liitot, oppilaitoksia ja opiskelijajärjestö Elba, joka järjestää päivän aikana CV-klinikan. Kaikki yritykset haluavat kannustaa opiskelijoista hakemaan rohkeasti kesätöitä – myös sellaisia, jotka aluksi tuntuvat itsestä haastavilta.

Kemian kesätyöpäivä ICT-talossa (Lemminkäisenkatu 3) 2.2. klo 11–15. Yritysten tietoiskut seuraavasti:

Neste Jacobs: 11.00
Yara Suomi: 11:30
Nordic Soya: 12:00 
Bayer: 12:30
Neste: 13:00
Orion: 13:30
Perkin Elmer: 14:00

Lisätietoja

Asiantuntija Anni Siltanen, Kemianteollisuus ry, 044 562 5991