Hyppää sisältöön

Kemianteollisuuden Innovaatiopalkinnon haku on nyt

Vuoden 2014 Kemianteollisuuden Innovaatiopalkinnon haku on käynnistynyt. Joka toinen vuosi jaettavan palkinnon yhteissumma on 20 000 euroa. Jo 13. kerran jaettavan palkinnon saajat valitaan nyt ensimmäistä kertaa kahdessa sarjassa.

Palkinnon tarkoituksena on kannustaa yrityksissä, yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa toimivia tutkimus- ja tuotekehitysryhmiä uusien kemiallisten tuotteiden ja palveluiden luomiseen. Haemme suuria ja pieniä hyvinvointia parantavia keksintöjä ja innovaatioita. Hakuaika päättyy 17.2.2014.

Kilpailuun voivat osallistua kaikki Suomessa toimivat kemianalan tai sen lähitieteiden edustajat, jotka toimivat yrityksissä, yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa tai alan oppilaitoksissa. Pelkkä korkealuokkainen tutkimus ei riitä palkinnon perusteeksi, vaan haemme keksintöjä tai oivalluksia, joilla on kaupallista potentiaalia.

Sarjassa I haetaan jo kaupallistettuja ja tuotteistettuja innovaatioita ja Sarjassa II liiketoiminnallisesti lupaavia keksintöjä. Kilpailuun osallistutaan sähköisellä hakemuskaavakkeella, joka löytyy Kemianteollisuuden www-sivuilta osoitteesta www.kemianteollisuus.fi

Lisätietoja

Carmela Kantor-Aaltonen, asiamies, 050 4045 166, carmela.kantor-aaltonen(at)kemianteollisuus.fi

Susanna Aaltonen, viestintäpäällikkö, 040 593 4221, susanna.aaltonen(at)kemianteollisuus.fi

www.kemianteollisuus.fi/fi/nakokulmia-kemiaan/innovaatiopalkinto