Hyppää sisältöön

Helsingin yliopistolla tutkitaan kuusen kuorien hyötykäyttöä

Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan kuusen kuoresta löytyviä stilbeeni-molekyylejä voi jalostaa lääkkeiksi, puunsuoja-aineiksi tai jopa puolijohdeteollisuuden käyttöön. Stilbeeni on luonnon antioksidantti, jonka avulla puut puolustautuvat esimerkiksi tuholaisia vastaan.

Stilbeenejä on mahdollista hyödyntää kaupallisiin tarkoituksiin, kuten termiittien karkottamiseen tai puun suoja- ja kyllästeaineena perinteisten kemikaalien sijasta. Stilbeeneistä yritetään myös kehittää syöpälääkkeitä Helsingin yliopistolla, jossa orgaanisen kemian professorin Kristiina Wähälän johtama ryhmä on valmistanut kandidaatteja lääkestilbeeneiksi synteettisesti laboratoriossa.

Molekyylit suojaavat puun soluja homeen etenemistä vastaan, jolloin ne voisivat samalla tapaa suojata ihmissoluja esimerkiksi paksusuolensyövän etenemistä vastaan. Tarjokkaat on lähetetty Meilahden kampukselle lääkekehittelijöiden testattavaksi.

Lisätietoja

Helsingin yliopisto