Hyppää sisältöön

Kemianteollisuus on osa maailman suurinta etäTET-jaksoa marraskuussa

Kemianteollisuus on mukana Talous ja nuoret TAT:n koordinoimassa etänä toteutettavassa työelämään tutustumisjaksossa eli etäTET-viikossa ensi marraskuussa. Viikon aikana nuoret pääsevät tutustumaan viiteen eri toimialaan, yhden päivän ajan kuhunkin. Kemianteollisuuden lisäksi mukana olevat toimialat ovat Teknologiateollisuus, Palta, Finanssiala ja Kaupan liitto, joiden asiantuntijoiden avulla kaikilla nuorilla on mahdollisuus kokea työelämää eri näkökulmista.

– EtäTET on hieno tilaisuus tuoda esiin kemian alan maailmaa muuttavia ja merkityksellisiä töitä tulevaisuuttaan pohtiville nuorille. Kemianteollisuuden etäTET-päivässä päästään muun muassa kurkistamaan Yaran ja Kiillon työympäristöön sekä ymmärtämään, miten kemian avulla torjutaan ilmastonmuutosta, kertoo kokonaisuutta Kemianteollisuus ry:llä koordinoiva osaamisen ja vetovoiman asiantuntija Auli Piiparinen.

– EtäTET-viikon aikana nuoret ympäri Suomen saavat tietoa työelämästä eri toimialoilta ja ammateista. Samalla nuori vahvistaa omia työelämätaitojaan tehden työtehtäviä yrityksille. Viikon aikana nuori pääsee kartoittamaan omia vahvuuksiaan ja suunnittelee omia askeleita kohti koulutusvalintojaan ja urapolkua,  sanoo TAT:n työelämäasiantuntija Anna Nuorteva. 

EtäTETissä nuoret pääsevät aktiivisesti tuomaan oman äänensä kuuluviin ja tarjoaa mahdollisuuden yrityksille rakentaa tulevaisuuden työelämää yhdessä nuorten kanssa. EtäTET tuo työelämän askeleen lähemmäs nuoria. 

 

etäTET tiivistettynä 

Mikä:  etäTET-jakso eli työelämään tutustumisjakso etänä  
Milloin:  22.-26.11.2021, Kemianteollisuuden päivä ke 24.11.
Kenelle: 8.-9- luokkalaisille sekä toisen asteen opiskelijoille ympäri Suomen  

etäTET-viikon sisältö: 

  • Opitaan tulevaisuuden työelämästä ja eri alojen osaamistarpeista.
  • Kuullaan uratarinoita eri ammateista ja koulutusvalinnoista.
  • Harjoitellaan työelämätaitoja ja tunnistetaan omaa osaamista.
  • Pohditaan omia koulutusvalintoja ja askelia kohti työelämää.

 

Ilmoittautuminen etäTET-viikolle

Ilmoittautumisen etäTET-jaksolle hoitaa koulun opinto-ohjaaja tai opettaja lomakkeella, joka löytyy täältä.

Lisätietoja:

Kemianteollisuus ry
Auli Piiparinen
Asiantuntija, osaaminen & vetovoima
auli.piiparinen@kemianteollisuus.fi

Talous ja nuoret TAT
Anna Nuorteva
Työelämäasiantuntija 
anna.nuorteva@tat.fi