Hyppää sisältöön

Lakot alkavat kemianteollisuudessa 1.2.2023

Kemianteollisuuden ja Teollisuusliiton välisessä riidassa koskien muovituoteteollisuuden ja kemian tuoteteollisuuden, kemian perusteollisuuden sekä öljy-, maakaasu- ja petrokemian teollisuuden työehtosopimusaloja ei tänään tiistaina päästy valtakunnansovittelijan toimistolla ratkaisuihin. Tämä tarkoittaa valitettavasti sitä, että Teollisuusliiton 1.2.–3.2.2023 väliseksi ajaksi ilmoitetut lakot alkavat. Lakot koskevat kahdeksaa yritystä. Teollisuusliitto on myös ilmoittanut kahdesta muusta lakko-uhasta kemianteollisuuteen helmikuulle.

Lakot tulevat vaikeuttamaan lakon kohteena olevien Kemianteollisuuden yritysten toimintaa merkittävästi sekä aiheuttamaan mittavat vahingot. Lakoista aiheutuu myös yrityksille merkittävää mainehaittaa globaaleilla merkkinoilla.

Lisäksi on erittäin ikävää, että Teollisuusliitto on ottanut lakkoaallon kohteeksi huoltovarmuuden ja potilasturvallisuuden kannalta merkittäviä yrityksiä. Osalle nyt lakon kohteena olevista yrityksistä vahingot eivät jää kolmeen päivään, vaan vahinkoja mitataan viikoissa. Tämä siksi, että prosessiteollisuudessa prosessien alas- ja ylösajo voi viedä useamman viikon.

Lakkotoimet osuvat tilanteeseen, jossa Suomeen odotetaan taantumaa ja työllistämisodotukset laskevat. Kemianteollisuuden osalta Elinkeinoelämän tuoreen suhdannebarometrin tiedot osoittavat, että yritysten kilpailuasema on heikentynyt voimakkaasti EU-maihin ja EU:n ulkopuolisiin maihin verrattuna.

Lakoilla ei edesauteta riidan ratkaisua, päinvastoin.

Lisätietoja:
Minna Etu-Seppälä
Johtaja, työelämä
Kemianteollisuus ry
Puh: 040 778 0182