Hyppää sisältöön

Kemianteollisuus nousi Suomen suurimmaksi viejäksi ˗ nousu hiipui loppuvuonna, odotukset vaisuja

Kemianteollisuus nousi Suomen suurimmaksi viejäksi 19 prosentin osuudellaan tavaraviennistä vuonna 2019. Myös investoinnit ovat kasvussa. Viennin nousu kääntyi syksyllä laskuun työrauhahäiriöiden ja kysynnän hiipumisen vuoksi. Alkuvuoden näkymä on sumea ja odotukset pakkasella. Öljyn hinnan romahdus ja koronavirus tulevat heikentämään alkuvuoden lukuja.

Kemianteollisuus nousi 12,4 miljardin euron tavaraviennillään Suomen suurimmaksi viejäksi vuonna 2019. Loka-joulukuussa kemianteollisuuden tavaravienti kasvoi kuitenkin vain prosentin ja vuonna 2019 kokonaisuudessaan 0,7 prosenttia edellisvuodesta.

− Vientiosuuden kasvu kertoo pikemminkin yleisesti heikentyneestä tilanteesta kuin kemianteollisuuden omasta kasvusta. Kansainvälisen kysynnän jo syksyllä alkanut heikkeneminen ja työrauhahäiriöt näkyvät erityisesti loppuvuoden luvuissa, kuvaa tilannetta Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto.

− Isointa hittiä koronaviruksesta ei ole vielä nähty. Jo ennen koronan leviämistä ja öljyn hinnan romahdusta kemianteollisuuden yritykset arvioivat suhdannenäkymät selvästi laskeviksi, Mika Aalto jatkaa.

Kemianteollisuuden investoinnit kasvussa, T&K-investoinnit ennätystasolla

Kemianteollisuuden investoinnit kasvoivat Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tekemän investointitiedustelun mukaan vuonna 2019 selvästi, ja olivat sen mukaan nousemassa jo 1,6 miljardin tasolle. Kasvun ennakoidaan jatkuvan vuonna 2020. Myös T&K-investointien ennakoidaan kasvavan uudelle ennätystasolleen, lähes 600 miljoonaan euroon.

− Lopulliset investointipäätökset ovat sidoksissa siihen, miten vetovoimainen Suomi on teollisten investointien ja T&K-toiminnan näkökulmasta ja siitä, missä uudet teknologiat kannattaa ottaa käyttöön, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto.

− Teollisuuden kannalta työrauha, kustannustaso, huippuosaaminen ja riskinjako ovat olennaisia. Tämä tarkoittaa hinnaltaan kilpailukykyistä sähköä eli käytännössä sähköveron laskua EU-minimiin ja päästökaupan aiheuttamien epäsuorien kustannusten kompensointia. Se tarkoittaa myös työrauhaa koskevien pelisääntöjen uudistamista, oppimisen laatuun panostamista ja julkista riskinjakoa uusien ilmastoteknologioiden toimivuuden osoittamiseen isossa mittakaavassa, Mika Aalto jatkaa.

Kemianteollisuus on investoinut ja säilyttänyt pääomatasonsa Suomessa koko 2000-luvun ja kasvattanut tasaisesti myös T&K-investointejaan.

Lisätietoja

Kemianteollisuus ry

Mika Aalto, toimitusjohtaja, mika.aalto@kemianteollisuus.fi, 050 438 9247

Kuvalinkki

https://kemianteollisuus.studio.crasman.fi/bank/julkinen_mediapankki/toimitusjohtaja

 

Katso lisää

Ala numeroin – toimialagraafit

http://www.kemianteollisuus.fi/fi/tietoa-alasta/ala-numeroin-graafit/

kemianteollisuus.fi

Twitter: @Kemianteollisuu

Linkedin: http://linkd.in/1g4vUbs

Tilaa uutiskirje: http://bit.ly/1Mk0cTq 

Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistämme lähes 100 000 suomalaista.

Kemianteollisuuteen lasketaan Suomessa kemian prosessiteollisuus, öljytuotteet sekä muut kemian tuotteet kuten lääkkeet, kosmetiikka, pesuaineet, maalit, muovi- ja kumituotteet.

Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä sekä 13 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.