Hyppää sisältöön

Kemianteollisuuden suhdanteet laskusuunnassa, koronatilanne aiheuttaa edelleen epävarmuutta

Kemianteollisuuden suhdanneodotukset ovat kääntyneet laskuun, positiivisista neutraaleiksi. Alalla ei odoteta kasvua. Tämä pätee sekä tuotanto- että henkilöstöodotuksiin. Kohonneet raaka-aineiden hinnat näkyvät voimakkaasti alan tuottajahinnoissa. Joka viidennellä kemianteollisuuden yrityksellä on ollut hankaluuksia lupaprosessien kanssa.

Kemianteollisuudessa tilauskannan arvo on 10 prosenttia suurempi syyskuussa 2021 kuin syyskuussa 2020. Volyymi on kuitenkin 9 prosenttia pienempi kuin vuosi sitten syyskuussa, mikä havainnollistaa voimakkaasti kohonneita tuottajahintoja.

– Kohonneet raaka-aineiden hinnat mm. maakaasussa ja öljyssä näkyvät voimakkaasti alan tuottajahinnoissa. Kemiallisten tuotteiden tuottajahinnat ovat nousseet 24 prosenttia vuodentakaisesta ja kumi- ja muovituotteiden tuottajahinnat 16 prosenttia viime vuodesta, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto.

Kemianteollisuuden marraskuussa tehdyn jäsenkyselyn mukaan raaka-aineiden ja komponenttien saatavuus haittaa liiketoimintaa 88 prosentissa jäsenyrityksistä.

Mika Aalto on huolissaan hankaluuksista kemianteollisuuden yritysten lupaprosesseissa.

– Jäsenkyselymme mukaan joka viidennellä yrityksellä on ollut hankaluuksia lupaprosessien kanssa. Eniten hankaluuksia on koettu aluehallintoviraston ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kanssa. Tätä ei voi liikaa korostaa: luvitus on saatava kuntoon. Prosessien pitää olla nykyistä sujuvampia, jotta yritykset pääsevät tekemään sitä, mitä parhaiten osaavat.

Neuvottelut työehtosopimuksista jatkuvat

Kemianteollisuus aloitti syksyn työmarkkinakierroksen marraskuun alussa. Useat nykyisistä sopimuksista umpeutuvat vuoden 2021 lopussa.

– Tes-neuvottelut jatkuvat rakentavassa hengessä. Tekstit ja palkkaratkaisut ovat yhä auki, sanoo Kemianteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Minna Etu-Seppälä.

– Tes-neuvotteluissa kemianteollisuus tavoittelee sitä, että työpaikoilla voidaan reagoida ketterästi erilaisiin tilanteisiin, johtuvatpa ne sitten asiakkaista tai yllättävistä talouden käänteistä. Yksi keino tähän on paikallisen sopimisen tosiasiallinen edistäminen toimialalla. Edistystä on jo tapahtunut.

– Palkkaratkaisujen osalta keskeistä on, että palkkakehitys Suomessa on ollut koronavuosina 2020–2021 euroaluetta huomattavasti nopeampaa. Lisäksi työn tuottavuuden kehitys on ollut, ja sen ennustaan olevan, Suomessa euroaluetta vaimeampaa. Kilpailukyky euromaihin nähden on ollut pitkään retuperällä ja nyt sitä on menetetty koronan aikana entisestään lisää. 

Minna Etu-Seppälä muistuttaa, että koronapandemia ei ole vielä ohi. Päinvastoin.

– Deltavarianti leviää roihuten, ja uuden omikronvariantin vaikutukset selviävät lähiviikkoina. Tulevaisuus on täynnä epävarmuuksia. On tärkeää, että kilpailukykyä ei heikennetä entisestään omin toimin ylimitoitetuilla palkkaratkaisuilla. Tes-neuvotteluosapuolten pitää pystyä vastuullisiin ratkaisuihin käynnissä olevissa neuvotteluissa. Ratkaisuilla on merkittävä vaikutus koko Suomen taloudelle.

 

Lisätietoja

Kemianteollisuus ry
Toimitusjohtaja Mika Aalto,
puh. 050 438 9247, mika.aalto@kemianteollisuus.fi

Johtaja, Työelämä Minna Etu-Seppälä,
puh. 040 778 0182, minna.etu-seppala@kemianteollisuus.fi

Viestintäjohtaja Juha Vainio,
puh. 040 688 2609, juha.vainio@kemianteollisuus.fi