Hyppää sisältöön

Hallitusohjelmassa kemianteollisuudelle annetaan mahdollisuus menestyä

Kemianteollisuus ry on tyytyväinen, että tuore neuvottelutulos strategisesta hallitusohjelmasta perustuu toisaalta realistiseen tilannekuvaan ja toisaalta selkeään visioon tulevaisuuden rakentamiseksi omin toimenpitein.

Suomessa toimivan kemianteollisuuden kannalta keskeisiä strategisia painopistealueita neuvottelutuloksessa ovat suomalaisten yritysten kilpailukyvyn parantaminen ja kasvun vauhdittaminen, koulutuksen ja osaamisen kehittäminen, biotalouden edistäminen sekä turhan byrokratian ja sääntelyn purkaminen.

Hallitusohjelmassa ehdotetaan käyttöönotettavaksi päästökaupan epäsuorien sähköhintavaikutusten kompensaatiojärjestelmä, joka rahoitetaan päästökauppatuloilla.

– Päästökaupan kompensaatiojärjestelmällä on tärkeä merkitys Suomessa toimivan kemianteollisuuden kilpailukyvylle. Päätös on erittäin tervetullut, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Leppä.

Hallitusohjelmassa otetaan vahvasti kantaa koulutukseen ja osaamiseen.

– On syytä sekä iloon että huoleen. Hallitusohjelman kärkihankkeena oleva toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi on taloudelliset realiteetit ja työelämän tarpeet huomioon ottaen perusteltu. Kaavaillut leikkaukset esimerkiksi Tekesin avustuksiin ja lainoihin iskevät puolestaan pahasti etenkin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, sanoo Timo Leppä.

Biotalouden kehittämisessä kemianteollisuudella ja kemian osaamisella on keskeinen rooli.

– Biotalouteen pohjautuvan teollisuuden innovaatiotoiminnan, teknologian ja viennin edistäminen ovat tulevaisuuteen suuntautuneita toimenpiteitä.

– Myönteistä on, että hallitus lupaa olla lisäämättä teollisuuden kustannuksia vaalikauden aikana. Samaan aikaan luvataan vakiinnuttaa isojen teollisten hankkeiden lupaprosessien kiirehtimismenettelyä ja rutiinilupa-asioita siirretään ilmoitusmenettelyyn.

– Näyttää siltä, että tuleva hallitus ymmärtää kemian ja kemianteollisuuden keskeisen merkityksen suomalaiselle kansantaloudelle ja hyvinvoinnille, sanoo Timo Leppä. 

Lisätietoja

Kemianteollisuus ry
Timo Leppä, toimitusjohtaja, timo.leppa(at)kemianteollisuus.fi, puh. 050 301 6800.

twitter.com/Kemianteollisuu

Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on yli 400 jäsenyritystä sekä 13 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.

Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on lähes neljännes. Kemianteollisuuden liikevaihto on 25 miljardia ja se työllistää Suomessa suoraan 34 000 henkilöä.