Hyppää sisältöön

EU:n kemikaalilainsäädännön uudistusten vaikutuksia arvioitu

Bryssel 2. joulukuuta 2021.

Eurooppalainen kemianteollisuus kiirehtii yhteistyötä komission kanssa alan sääntelysuunnitelman kehittämiseksi, jotta Euroopan vihreän kehityksen ohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavat massiiviset investoinnit voidaan varmistaa.

Euroopan kemianteollisuuden kattojärjestö Cefic on julkaissut 2.12. selvityksen EU:n kestävyyttä edistävän kemikaalistrategian kahdesta ehdotuksesta, uusista kemikaalien vaaraluokista ja niiden automaattisesta kieltämisestä kuluttaja- ja ammattikäytöissä. Selvityksen mukaan EU:n kemikaalistrategian toteuttamisesta sellaisenaan seuraisi jopa 28 % lasku alan liikevaihtoon.

Tri Martin Brudermüller, Ceficin puheenjohtaja:

”EU:n kemianteollisuus tukee kestävyyttä edistävän kemikaalistrategian tavoitteita. Olemme valmiita työskentelemään komission ja jäsenvaltioiden kanssa poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi, aivan kuten nytkin jo työskentelemme toimialamme ilmastosiirtymän parissa. Tämän arviointiraportin ensimmäiset tulokset osoittavat, että meillä on edessämme valtava haaste. Kutsun eurooppalaisia päättäjiä ja EU:n jäsenvaltioiden hallituksia työskentelemään kanssamme ja muuttamaan EU:n kestävyyttä edistävän kemikaalistrategian aidoksi kasvu- ja innovaatiostrategiaksi.”

Selvityksessä on alustavasti arvioitu jopa 12 000 aineen tulevan lainsäädäntöehdotuksen soveltamisen alaiseksi, kun luokitusta, merkintöjä ja pakkaamista koskevaa asetusta (CLP-asetus) ja riskeihin liittyvää yleistä lähestymistapaa sovelletaan.

Tietojen arvioinnin ja epävarmuuksien huomioinnin jälkeen selvityksen tekijät arvioivat, että kahden lainsäädäntötoimen vaikutus tuotevalikoimaan aiheuttaisi jopa 28 % laskun alan arvioidusta liikevaihdosta. Selvitykseen osallistuneet yritykset arvioivat, että kolmannes säädösten piiriin tulevista aineista voitaisiin mahdollisesti korvata, ellei esim. muiden säädösten puolelta tule korvaamiseen esteitä, tai korvaavia tuotteita ei hyväksytä markkinoilla.

Koska EU:n kestävyyttä edistävässä kemikaalistrategiassa ehdotetuista toimenpiteistä on toistaiseksi arvioitu tähän mennessä vain kaksi, kaikkien muiden strategiassa ehdotettujen muutosten kumulatiivinen vaikutus on suurempi. Näiden muutosten vaikutusta EU:n kemikaalien vientiin ei ole tutkittu, mikä voi lisätä kokonaisvaikutusta merkittävästi.

Jotta vaikutuksia pystyttäisiin seuraamaan ja välttämään mm. tuotannon siirtymistä pois EU-alueelta tai säädöstenvastaisten tuotteiden tuontia EU:n ulkopuolelta, tulisi toimia porrastaa ajallisesti ja huolehtia, että EU:ssa on saatavilla turvallisia korvaavia tuotteita. Toimilla tulisi olla aidosti terveyttä ja ympäristönsuojelua edistävä vaikutus, johon automaattiset kiellot usein huonosti sopivat.  Yritysten panostuksien turvaamiseksi tulee myös valvontaa ja säädösten toimeenpanoa tehostaa.

Martin Brudermüller, Ceficinin puheenjohtaja:

”Kemianteollisuutta on aina ohjannut innovointi, intohimo uusiin teknologioihin ja yrittäjähenki. Tämän selvityksen tulokset osoittavat mahdollisuuden koko alan kattavaan korvaavien aineiden kehittämisen ja käyttöönoton ponnistukseen, jotta EU:n kestävyyttä edistävän kemikaalistrategian tavoitteet voitaisiin saavuttaa. On kuitenkin paljon epävarmuutta siitä, kuinka arvoketjun yritykset voisivat toteuttaa tämän ponnistuksen nykyisessä kehyksessä. Kemianteollisuus tarvitsee ennustettavan kasvukehyksen taloudellisille investoinneille seuraavien kahden vuosikymmenen ajaksi. Jotta voimme vastata Euroopan vihreän kehityksen ohjelman moniin haasteisiin, tarvitsemme vankat kemianteollisuuden siirtymätoimenpiteet.”

Kemianteollisuuden tuotteet ovat pohjana monen tuotantoketjun tärkeille materiaaleille sekä keskeisille ja strategisille arvoketjuille, kuten lääkkeet, elektroniikka, sähköajoneuvojen akut ja rakennusmateriaalit. Kemikaalistrategian suunnitellut muutokset aiheuttavat myös merkittävän heijastusvaikutuksen moniin kemikaaleista riippuvaisiin arvoketjuihin EU:ssa.

Vastatakseen EU:n vihreän kehityksen ohjelman moniin haasteisiin Euroopan kemianteollisuus tarvitsee ennustettavan kasvukehyksen taloudellisille investoinneille seuraavien kahden vuosikymmenen aikana – tarvitsemme johdonmukaisen kemianteollisuuden sääntelysuunnitelman.

Pakettia tulisi täydentää vahvalla innovaatio-ohjelmalla turvallisten ja kestävien tuotteiden suunnittelun tukemiseksi. Mikä tärkeintä,  sääntelysuunnitelman tulisi kytkeytyä tiukasti kolmeen muuhun siirtymään, jotka kemianteollisuuden on läpikäytävä: ilmastoneutraaliuteen, digitalisaatioon ja kiertotalouteen.

Selvitys on ensimmäinen taloudellisten vaikutusten arvioinnin sarjassa. Seuraava raportti julkaistaan vuoden 2022 toisella neljänneksellä.

Yli sadan eurooppalaisen kemianyrityksen tietoja tullaan käyttämään lähtökohtana vaikutusarvioinneissa, jotka Euroopan komissio tulee tekemään kemikaalistrategian CLP- ja REACH-asetuksia koskevista ehdotuksista.

 

 

Lisätietoja

Juha Vainio, viestintäjohtaja, Kemianteollisuus ry, 040 688 2609, juha.vainio@kemianteollisuus.fi

Lisätietoja raportin menetelmistä ja tuloksista Ceficin sivuilla