Onerva Aalto: Pingviineistä, teollisuudesta ja kiertotaloudesta

Aloitan kesäkatalyyttinä vuoden 2020 koronakriisin keskellä. Olen iloinen, että saan aloittaa – monelta nuorelta on nimittäin peruttu kesätyö- ja harjoittelupaikat.

”–Ai mikä sun kesätyö on?” on viime aikoina kuulemani reaktio. Pupillit laajentuen ympärilläni ihmetellään, miten kaltaiseni maailmanparantaja ja kiertotalousintoilija haki kemianteollisuuden edunvalvontajärjestöön.

Olin nimittäin jo lapsena maailmanparantaja. Mielikuvani ympäristöoikeudesta muodostui pehmeistä luonnonsuojelullisista haaveista. Ajattelin ”ympäristölain” olevan täynnä pykäliä, joilla kannustetaan ihailemaan kukkia ja halaamaan pingviinejä.

Haluan toki edelleen pelastaa maailman, mutta Itä-Suomen yliopiston juridiikan opintojeni myötä olen käsittänyt kaksi asiaa. Ensinnäkin ympäristölakia ei ole olemassa, eikä sitä tule: ympäristöoikeuden alalla on useita lakeja, jotka ovat sokkeloisia ja usein päällekkäisiä. Myös ympäristöoikeudelliset ongelmat ovat monisyisiä ja ratkaisut useiden tekijöiden summa. Toiseksi maailma parannetaan teollisuuden prosesseja kehittämällä ja siten mahdollistamalla materiaalikierto.  Kukat ja pingviinit ovat arvokkaita, mutta halauksia keskeisempää on löytää menetelmät, joilla resurssien syklinen elinkaari voidaan toteuttaa.

Euroopan unionin tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2050. Se tarkoittaa, että kaikkien suomalaisten käyttämien arkihyödykkeiden ja palvelujen tuotanto tulee vääjäämättä muuttumaan. Yritykset toteuttavat siirtymän. Minua kiinnostaa, mahdollistaako lainsäädäntö yrityksille innovaatioketteryyden ja skarppiuden kohdentaa resursseja kestävästi. Millaiset eurooppalaiset kiertotalouden ohjauskeinot ovat tehokkaita ja tarkoituksenmukaisia? Muutospaine on kova, ja missä kiertotaloudessa mennään? Tästä aion ottaa kesäkatalyyttinä selvää.

Kiertotalous koskee meitä kaikkia huomenna. Haluan oppia siitä jo tänään.