Hyppää sisältöön

Maija Pohjakallio: Kemialla keskeinen rooli hallitusohjelman kärkihankkeiden toteuttamisessa

Hallitusohjelman keskeisenä tavoitteena on tehdä Suomesta biotalouden, kiertotalouden ja puhtaiden ratkaisujen edelläkävijä vuoteen 2025 mennessä. Tähän tarvitaan kemiaa, jonka osaaminen ja prosessit luovat biomassoille lisää arvoa ja tehostavat aineiden kierrätystä.

Kärkihanke 1. Puhdas, uusiutuva energia
Neste ja St1 ovat kehittäneet menestyvää liiketoimintaa uusiutuvista nestemäisistä biopolttoaineista.  Biokaasualan suurimpia toimijoita on Gasum, joka mm. vuoden alussa käynnisti yhdessä LABIOn kanssa integroidun biokaasun tuotanto- ja jalostuslaitoksen. Laitos käyttää raaka-aineena bioperäistä jätettä ja tuottaa biokaasua autojen polttoaineeksi.

 

Kärkihanke 2. Uusia tuotteita metsästä
Molekyylitason osaaminen tarjoaa innovaatioiden lähteen biomassojen jalostukseen. Esimerkiksi mäntyöljyn kemiallista jalostusta on tehty Suomessa vuosikymmeniä, ja edelleen Arizona Chemical and Forchem luovat uutta jalostamalla mäntyöljyä esimerkiksi asfaltin kierrätyksen apuaineeksi ja eläinrehuihin, jossa ne toimivat luonnonmukaisina tulehdusta estävinä aineina.

 

Kärkihanke 3. Kiertotalouden läpimurto, vesistöt kuntoon
Teolliset symbioosit ja sivu- ja jätevirtojen hyötykäyttö ovat kemianteollisuudelle jo nyt tyypillistä toimintaa. Hyviä esimerkkejä näistä ovat Kokkolan ja Kilpilahden teollisuusalueet. Kehitteillä on myös jatkuvasti uutta, kuten Ekokemin ja Biotehtaan Kiertotalouskylä Riihimäellä. Kemiralla on pitkä kokemus jätevesien käsittelystä. Oikeilla käsittelyteknologioilla vettä voidaan myös käyttää uudelleen jopa useita kertoja.

 

Kärkihanke 4. Suomalainen ruoantuotanto kannattavaksi
Riittävän ravinnon varmistaminen koko kasvavalle ihmiskunnalle on yksi merkittävimmistä tulevaisuuden haasteista. Ravinteet ovat kasvien kasvulle välttämättömiä. Kasvaessaan kasvi ottaa ravinteet maasta, johon ne palautetaan lannoittamalla seuraavaa kasvukautta varten. Yaran kehittämät menetelmät mahdollistavat lannoituksen kohdentaminen kasvin tarpeen mukaisesti.

Lue lisää siitä, miten kemian ratkaisujen avulla luonnonvaroja käytetään älykkäästi ruoan ja energian tuotantoon sekä puhdistetaan vettä:
http://www.kemianteollisuus.fi/fi/nakokulmia-kemiaan/kemia–osa-hyvaa-elamaa/#sthash.pVBCx4UO.dpuf

Maija Pohjakallio

Tekniikan tohtori, Kemianteollisuus ry:n asiamies, jonka toimenkuvan painopisteenä on bio- ja kiertotalous.