Hyppää sisältöön

Katri Reunanen, Terrafame: Hyvien harjoittelukokemusten kautta alalle

Kesäterveisiä Sotkamosta! Olen Katri Reunanen ja työskentelen kesän ajan Terrafamella metallien-talteenotto -osastolla käyttöinsinööriharjoittelijana. Tulevana syksynä aloitan kolmannen vuoden opinnot prosessitekniikalla Oulun yliopistossa.

Terrafamen päätuotteita ovat sähköautojen akkuvalmistuksessa käytettävät nikkeli- ja kobolttisulfaa-tit. Minun osastollani, metallientalteenotossa, tuotetaan nikkeli- ja kobolttisulfidia Terrafamen oman akkukemikaalitehtaan raaka-aineeksi sekä sinkki- ja kuparisulfidia ulkoisille asiakkaille. Mielenkiin-toiseksi työpaikaksi Terrafamen tekee se, että täällä koko akkukemikaalien tuotantoketju sijoittuu samalle teollisuusalueelle aina kaivoksesta akkukemikaalitehtaalle asti. 

Ensikosketuksen kemianteollisuuteen sain jo lukion aikana vuonna 2019, kun pääsin harjoittelijaksi tänne Terrafamelle metallientalteenottoon suorittamaan hydrosyklonilaitteiston pilot-koeajon. Sain jatkaa harjoittelijana oloa vielä samana syksynä ja tällöin testasin metallitehtaan emäsmateriaalien toimivuutta laboratoriossa. Tykästyin alaan niin kovasti, että aloitin opiskelut prosessitekniikalla vuonna 2020. Juuri ennen opintojen alkua olin vielä kuukauden verran harjoittelijana metalliental-teenotossa, jolloin testasin rikkivetypitoisten prosessikaasujen puhdistusmenetelmiä laboratoriomit-takaavassa.

Edellisenä kesänä pääsin palaamaan takaisin töihin jo tutuksi tulleelle osastolle tuotantoinsinöörihar-joittelijan tehtäviin. Kesän aikana pääsin opettelemaan Wedge-laskentaohjelmiston käyttöä ja kehitin osaston seuranta- ja laskentamenetelmää kyseisellä ohjelmistolla. Tätä kautta pääsin tutustumaan laa-jemmin koko talteenottolaitoksen prosessivaiheisiin, KPI-mittareihin ja jokapäiväisen käynnissäpi-don toimintaan. Ensimmäisen opiskeluvuoden opinnot ja aikaisemmat harjoittelijan työt antoivat hy-vän pohjan kesätöihin.

Tänä kesänä käyttöinsinööriharjoittelijana pääsin jatkamaan töitä siitä, mihin edellisenä kesänä jäin. Wedge-kehitystyön kulkiessa edelleen mukana, olen päässyt myös osallistumaan esimerkiksi poly-meerikoeajoon muun muassa hakemalla näytteitä, seuraamalla kokeiden suoritusta ja valvomalla yleisesti koeajon kulkua niin itse tuotannossa, kuin laboratoriossakin. Tähän mennessä olen päässyt myös osallistumaan PI-kaavioiden tarkistamiseen ja päivittämiseen sekä seuraamaan, raportoimaan ja ohjeistamaan eri prosessivaiheiden toimintaa.

On ollut äärimmäisen hienoa työskennellä erilaisissa työskentelyolosuhteissa ja mukavien työkave-reiden kanssa. Olen kiitollinen Terrafamen työkavereilleni siitä, miten paljon olen päässyt mukaan erilaisiin työtehtäviin ja miten paljon olen saanut oppia kemianteollisuuteen liittyvistä asioista, joita ei vielä näillä opiskeluvuosilla ole juuri keretty koulussa käsittelemäänkään. Tämä onkin yksi niistä syistä, miksi minun mielestäni kemianteollisuus onkin niin hyvä alavalinta; alalla on runsaasti mo-nenlaisia kesätyö- ja harjoittelupaikkoja, jolloin jo opiskeluaikoina on mahdollista päästä tutustumaan juuri niihin töihin, joita tulee valmistuttuaan tekemään. Omien työ- ja haastattelukokemuksieni pe-rusteella väitänkin, että alalla ollaan erittäin halukkaita perehdyttämään uusia tulokkaita alan salai-suuksiin!

 Vielä lopuksi haluan toivottaa kaikille hauskaa ja turvallista loppukesää!

Katri Reunanen

Käyttöinsinööriharjoittelija, Terrafame