Hyppää sisältöön

Juha Teerimäki: Paikallinen sopiminen perustuu luottamukseen

Paikallinen sopiminen edellyttää sitä, että osapuolet luottavat toisiinsa. Jos ei ole luottamusta, niin ei saada myöskään aikaiseksi paikallisia sopimuksia. Luottamus syntyy muun muassa avoimuudella ja taustoittamalla sitä, miksi halutaan tehdä paikallinen sopimus tietystä aiheesta ja mihin ehdotuksella pyritään. Mikäli tätä taustoitusta ei tehdä riittävän huolellisesti ja toinen osapuoli joutuu arvioimaan ehdotetun sopimuksen taustoja vain oletusten perusteella, jää moni sopimus syntymättä.

Myös mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa rakentaa luottamusta. Toimivimmat sopimukset syntyvät yhdessä rakentamalla ja toista osapuolta kuulemalla ja huomioimalla. Tehtyjä sopimuksia tulee noudattaa ja pitää kiinni sovitusta. Kun jotakin sovitaan ja siitä pidetään kiinni voi luottaa siihen, että sopiminen toimii jatkossakin. Luottamus muodostuu teoista ja yhteisestä kokemuksesta. Työpaikalla luottamusta voidaan rakentaa tekemällä paikallisia sopimuksia. Mikäli sopimus ei täytäkään osapuolten odotuksia, niin sitä voidaan aina jalostaa pidemmälle. Sopimusta tehdessä voidaan muun muassa sopia tarkastushetkistä, jolloin arvioidaan tehdyn sopimuksen toimivuutta ja mahdollisia muutostarpeita.  

Kemianteollisuus ja Teollisuusliitto järjestävät helmikuun 2021 aikana striimatun seminaarin paikallisesta sopimisesta. Seminaarin tavoitteena on, että paikallinen sopiminen kemianaloilla lähtee uuteen nousuun.

Juha Teerimäki

Lakimies