Hyppää sisältöön

Hannele Jakosuo-Jansson, Neste: Opintojen soveltamista, työyhteisötaitoja ja verkostoitumista

Nesteen henkilöstö- ja turvallisuusjohtaja Hannele Jakosuo-Janssonille jokainen kesätyö on antanut hyviä kokemuksia ja työkavereita ja vaikuttanut seuraavaan askeleeseen työuralla.

– Kesällä 1986 minulla ja teekkarikavereillani oli takana ensimmäinen opiskeluvuosi ja useimmat meistä saivat hankittua alan kesätyöpaikan. Toukokuun lopussa hyppäsimme kaverini kanssa pyörän selkään Otaniemessä ja suuntasimme kohti Alkon tehdasta Salmisaaressa. Toinen meistä päätyi suodatusosastolle ja toinen sekoitusosastolle, kuten Salmisaaressa eri tuotantoprosessien vaiheita kutsuttiin.

– Opimme kesän aikana erilaisia työvaiheita, prosessien valvontaa sekä saimme kokemusta teollisesta työympäristöstä. Kokeneet työntekijät juoksuttivat meitä teekkareita ja me “juoksimme” mielellämme sekä toimme nisua yhteisille kahvitunneille jos mistäkin syystä. Näin meitä nuoria koulittiin työelämään tehtaassa ja samalla saimme elämänoppeja kokeneilta konkareilta.

– Pari kesää vierähti Alkon tehdasympäristössä eri tehtävissä. Kolmannen vuoden jälkeen, opintojen jo ollessa pidemmällä, pääsin harjoittelijaksi VTT:lle silloiseen poltto- ja voiteluainetekniikan laboratorioon. Edessä oli kiehtova harjoittelu kokeneiden tutkijoiden ja laboranttien tiimissä. Laboratoriossa pääsin testaamaan poltto- ja voiteluaineita erilaisilla analyysitekniikoilla ja raportoimaan tuloksista sekä asiakkaille että tutkimusprojekteille. Viihdyin työssä ja tiimissä niin hyvin, että jatkoin siellä seuraavan talven opintojen ohessa.

-VTT:llä vietin yhteensä kolme kesää ja kolme talvea. Sain tehdä itsenäisesti erilaisia töitä niin asiakaspalvelussa kuin tutkimushankkeissa. Pääsin yhteistyöhön huippuammattilaisten kanssa positiivisessa, kannustavassa ja innovatiivisessa työympäristössä. Aika VTT:llä oli minulle merkityksellinen teorian soveltamisen kannalta ja motivoi myös opinnoissa eteenpäin.

– Erilaiset tehtävät antoivat hyviä mahdollisuuksia soveltaa opintoja ja loivat ymmärrystä, miten tutkimushankkeita suunnitellaan ja ohjataan. Tärkeimpänä oppina jäi kuitenkin mieleen työyhteisön toimivuus ja yhteistyön merkitys. Kannustava, mutkaton ja reilu työympäristö auttaa jokaista hyvään suoritukseen ja on meistä jokaisesta kiinni.

– Kesätyöt ovat antaneet minulle paljon hyvää kokemusta ja myös ihania työkavereita. Jokainen työtehtäväni on vaikuttanut seuraavaan askeleeseen, jonka olen saanut ottaa työurallani. Opiskellessa kannattaa tehdä mahdollisimman monipuolisesti erilaisia töitä, jolloin pääsee kokeilemaan, mikä on itselle sopivin suuntautuminen. Laaja-alaisuus on rikkaus ja koskaan ei tiedä, minkä mahdollisuuden uusi tehtävä voi avata.

– Meillä suomalaisilla on hieno mahdollisuus oppia oman opiskelualan soveltamista käytäntöön kesäharjoittelupaikkojen kautta. Samalla opimme käytännössä tärkeitä työyhteisötaitoja: esimerkiksi yhteistyötä, viestimistä ja tiedon jakamista. Kaikissa maissa ei ole myöskään itsestäänselvyys, että kesätyöstä maksetaan myös kohtuullinen korvaus.

– Verkostoitukaa, kuunnelkaa ja kyselkää kesätöidenne aikana. Olkaa uteliaita ja oppikaa muilta. Tarvitsemme kemian alalla aktiivisia ja innokkaita nuoria kehittämään uusia innovaatioita, liiketoimintaa ja työelämää jatkossakin.

– Hyvää kesää kaikille kiehtovan kemian parissa!