Hyppää sisältöön

Clean Industrial Dealissa paljon eväitä teollisuuden kilpailukyvyn parantamiseen, mutta konkretia puuttuu

EU:n komission tänään 26.2. julkaisema Clean Industrial Deal (CID) on tervetullut avaus eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyvyn parantamiselle. Samassa yhteydessä komissio julkaisi myös muun muassa suunnitelman energian hinnan hillitsemiseksi.

Komission aloitteet sisältävät paljon Kemianteollisuus ry:n EU-vaikuttamistyössään esiin nostamia suomalaisen kemianteollisuuden kilpailukyvyn ja transformaation kannalta keskeisiä aiheita ja haastekohtia, esimerkiksi investointien rahoitukseen, valtiontukisääntöihin, sekä raaka-aineiden ja energian saatavuuteen ja hintaan liittyen. Vaikka toimenpiteitä näyttäisi tulevan paljon, silmiinpistävän monessa kohdassa komissiolla on tarjolla vain ohjeistuksia ja suosituksia jäsenvaltioille. Konkreettisia toimiakin on suunnitteilla, mutta niiden sisältö näyttää epäselvältä. 

CID:n sisältämät toimenpiteet keskittyvät lähinnä energiaintensiiviseen teollisuuteen ja ns. cleantech-sektoriin, joka nähdään eurooppalaisen teollisuuden transformaation, dekarbonisaation ja kilpailukyvyn mahdollistajana. Tämän sektorin kehittyminen on välttämätöntä ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Myös kiertotalouden vahvistaminen ja raaka-aineiden saatavuuden varmistaminen ovat olennainen osa eurooppalaisen teollisuuden resilienssin vahvistamista ja huoltovarmuutta. Toimilla pyritään esimerkiksi kierrätyskapasiteetin lisäämiseen kriittisille raaka-aineille.  

Paketissa on useita investointien rahoitukseen liittyviä toimia. Suunniteltu kilpailukykyrahasto tulee olemaan keskeinen väline. Komissio tulee esittämään myös verotukseen pohjautuvia keinoja tukemaan puhtaampien teknologioiden käyttöönottoa. Samoin tullaan kiinnittämään huomiota fossiilisten polttoaineiden tukien alasajoon. Suunnitellut investointien rahoitukseen liittyvät toimet mahdollistavat EU:n tukiohjelmien jatkon, ja olisi hyvä, jos myös Suomen omien investointien tukiohjelmien takarajoja siirrettäisi mahdollisimman pian.  

Eurooppalaisten tuotteiden ja niiden markkinoiden tukemiseksi tullaan laatimaan ns. Industrial Decarbonisation Accelerator Act. EU:n teollisuuden suojaamiseksi on kehitteillä myös useita muita mekanismeja, mutta niiden yksityiskohdat jäävät toistaiseksi epäselviksi. Myös kauppakumppanuuksia vahvistavien sopimusten luominen on nostettu tärkeäksi keinoksi raaka-aineiden, puhtaan teknologian ja energian saannille. Kemianteollisuuden kannalta on tärkeää, että nämä ajatukset etenevät myös järkevällä tavalla konkretiaksi. Toisaalta on tärkeää, että olemassa olevia mekanismeja parannetaan ja selkeytetään. Nykyisen ns. hiilivuotosuojauksen keskiössä ovat olleet päästökauppa ja hiilirajamekanismi. Niiden päivitykset on tärkeää saada onnistuneesti läpi, sillä niillä tulee olemaan keskeinen rooli teollisuuden puhtaan siirtymän onnistumisessa. 

Osaavan työvoiman saatavuus on kriittinen eurooppalaisen teollisuuden menestykselle. Osaajien saatavuuden vahvistamiseksi komissio tulee esittämään mm. osaamista koskevan strategian ”Union of Skills” luomista sekä eri maissa hankitun osaamisen tunnustamista.  

Nyt saatu komission massiivinen paketti osoittaa, että komissio yrittää tehdä toimia parantaakseen eurooppalaisen teollisuuden kilpailukykyä ja parantaakseen sen resilienssiä. Valitettavasti konkretiaa ei näyttäisi vielä tässä paketissa olevan riittävästi tarjolla. Paljon jää vielä jatkovalmistelun varaan, jotta hiilineutraalin transformaation ja teollisuuden kilpailukyvyn kannalta olennaiset keinot saadaan käyttöön.