Hyppää sisältöön

Borealis investoi 75 miljoonaa euroa Porvoon tuotantolaitoksiin

Borealis investoi 75 miljoonaa euroa Porvoon polyolefiinituotantolaitoksiin. Porvoon Borstar PE2 – laitoksen teknologia päivitetään 65 miljoonalla eurolla Borstar® -teknologiaksi (3G) ja Porvoon polypropeeni (PP) – tehtaanputkimateriaalien valmistukseen investoidaan 10 miljoonaa euroa.

Borealiksen Porvoon laitosten lähiaikojen kokonaisinvestoinnit nousevat näin jo 100 miljoonaan euroon, sillä aiemmin tänä vuonna yhtiö tiedotti 25 miljoonan euron investoinnista, jolla uusitaan Porvoon fenoli ja aromaatit – yksikön kuumaöljyuuni.

”Porvoon Borealikselle hyväksytyt investoinnit ovat osoitus yhtiön johdon luottamuksesta ja sitoutumisesta Porvoon toimipaikan edelleen kehittämiseen ja ne takaavat täällä tuotannon jatkuvuutta pitkällä aikavälillä. Investoinneilla kehitetään Borealiksen omaa teknologiaa tavoitteena entistä parempien ja ominaisuuksiltaan monipuolisempien muovituotteiden valmistaminen”, kertovat Borealis Polymers Oy:n toimitusjohtaja Ismo Pentti ja toimipaikkapäällikkö Hannu Luoto.

Borealis on johtava innovatiivisten ratkaisujen toimittaja polyolefiineissa, peruskemikaaleissa ja lannoitteissa. Borstar® on Borealiksen oma huipputeknologia, jonka avulla voidaan valmistaa laaja valikoima edistyksellisiä polyeteeni- (PE) ja polypropeenimuoveja (PP).

 

Lisätiedot:

Ismo Pentti, Borealis Polymers Oy, toimitusjohtaja
Puhelin +43 (0) 664 854 32 56, ismo.pentti@borealisgroup.com

Hannu Luoto, Porvoon tuotanto, toimipaikkapäällikkö ja kunnossapito & engineering – osaston vetäjä Puhelin 050 3794 150, hannu.luoto@borealisgroup.com

 www.borealisgroup.com