Anna-Elina Perttula Kemianteollisuuden viestintään asiantuntijaksi
Kemianteollisuus ry:n viestinnän asiantuntijaksi on nimitetty Anna-Elina Perttula, joka aloittaa uudessa työssään elokuussa. Tehtävässään Perttula keskittyy työmarkkinaviestintään.
Anna-Elina Perttula tulee Kemianteollisuuteen Kauppalehdestä, jossa hän on työskennellyt toimittajana. Perttula on työssään toimittajana käsitellyt muun muassa työelämäaiheita. Perttula on opiskellut maatalousekonomiaa ja valtio-oppia.
– Odotan innolla pääseväni perehtymään kemianteollisuuden alan edunvalvontatyöhön ja työmarkkinaviestintään. Edessä on varmasti työntäyteinen ja opettavainen syksy. Fiilis uudesta työstä on todella korkealla ja jo rekrytointiprosessin myötä minulle on tullut todella tervetullut olo uuteen työyhteisöön, sanoo Perttula.
Kemianteollisuuden viestintäjohtaja Juha Vainio toteaa olevansa iloinen, kun viestintä ja koko järjestö vahvistuu monipuolisella tekijällä, jolla on sana hallussa. Perttulan asenne ja viestinnälliset kyvyt tekivät vaikutuksen haastatteluissa.
– Anna-Elinan kyvyt ja aiempi työkokemus antavat erinomaiset lähtökohdat tehtävään. Näille taidoille on tarvetta ja kysyntää edunvalvontatyössämme. Toivotan Anna-Elinan lämpimästi tervetulleeksi mukaan vauhdikkaaseen tiimiimme!