Hyppää sisältöön

Älykankaat tuovat muovirakenteet vaatteisiin

VTT:n kehittämässä älykankaassa nestettä tai kaasua pystytään kierrättämään mikroskooppisissa muovisissa kanavarakenteissa ja näin säätämään lämpötilaa. Alustavat tulokset ovat lupaavat.

VTT:n älyvaateinnovaatio perustuu nestekiertoon. Laajoille muovikalvoille painetaan kanavarakenteita, ja kalvot laminoidaan osaksi kangasmateriaalia. Kanavarakenteita pitkin kierrätetään joko lämmittävää tai viilentävää nestettä tai kaasua. Nestekierto toimii kankaassa mikroskooppisen pumppumekanismin avulla. 

VTT:n Oulussa sijaitsevan pilottitehtaan tulokset älykankaasta ovat rohkaisevat. Mikroskooppisten kanavarakenteiden menetelmä ei ole uusi, mutta VTT on onnistunut soveltamaan menetelmää kustannustehokkaasti entistä laajemmille muovikalvoille. 

Kanavarakenteita on mahdollista painaa joko kovaan tai pehmeään muoviin, minkä vuoksi  älykankaita voidaan soveltaa esimerkiksi varastonnissa ja kuljetuksissa. 

Lue Ylen juttu älykankaista 

Lisätietoja

www.vtt.fi