Hyppää sisältöön

Vientiliitot: SAK:n edesvastuuttomuus käy kalliiksi jokaiselle suomalaiselle 

Viennistä riippuvaisten yritysten ja sitä myötä koko Suomen taloudellinen ahdinko pahenee entisestään. Ammattiliittojen tänään ilmoittamat uudet, yhä jatkuvat ja massiiviset poliittiset lakot syventävät entistä useamman vientiyrityksen taloudellista ahdinkoa. Työtaistelutoimet alleviivaavat tarvetta poliittisten lakkojen rajaamiselle. 

SAK:laiset ammattiliitot ilmoittivat keskiviikkona 27.3. jatkavansa työtaisteluja uusilla lakoilla. Hallituksen työelämäuudistuksia kritisoivat lakot murjovat suomalaista vientiteollisuutta ja kansantaloutta. Tänään ilmoitettu lakkojen jatkuminen koskee tuhansia työpaikkoja sekä kaikkia vientisatamia ja aiheuttaa erittäin vakavaa ja peruuttamatonta haittaa vientiteollisuudelle. 

AY-liikkeen poliittisten työtaistelutoimien kansantaloudelliset seuraukset ovat mittaamattomia. Jo nyt kemianteollisuuden yrityksistä peräti puolet arvioi tämänhetkisen tilanteensa huonoksi. Teknologiateollisuuden jäsenkyselyyn vastanneista yrityksistä peräti 40 % kertoo vähentävänsä investointeja Suomeen poliittisten lakkojen vuoksi. Metsäteollisuudessa lakot ovat johtaneet useiden yritysten tuotannon laajoihin alasajoihin.  

Ennen lakkoja suomalainen vientiteollisuus työllisti suoraan ja epäsuorasti noin 1,2 miljoonaa ihmistä. Toimialat tuottivat kansantalouteen vuosittain yli 100 miljardin euron arvonlisäyksen ja 35 miljardin euron verokertymän.  

– Tilanne on murheellinen. Suomen alavireisen talouden piristymisen mahdollisuudet ohenevat poliittisten lakkojen myötä päivä päivältä, Metsäteollisuus ry:n työmarkkinapäällikkö Reima Lehtonen sanoo.  
 
Jo nyt lakot ovat vahingoittaneet Suomen mainetta investointikohteena.  

– Vientiyritykset eivät pysty kuromaan aiheutuneita menetyksiä kiinni tämän vuoden aikana, vaan poliittisten lakkojen jälkiä joudutaan siivoamaan vuosia, Kemianteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Minna Etu-Seppälä muistuttaa. 

Teknologiateollisuus, Metsäteollisuus ja Kemianteollisuus tuomitsevat yhä jatkuvien poliittisten lakkojen välinpitämättömyyden ja edesvastuuttomuuden.  
 

– Ratkaisukeskeisyyden sijaan SAK:n työtaistelutoimilla aiheutetaan yritysten lisäksi vahinkoa paitsi ammattiyhdistysten omille jäsenille myös kaikille muille suomalaisille, Teknologiateollisuus ry:n varatoimitusjohtaja Minna Helle toteaa. 

Vientiliittojen mukaan nyt koettavat työtaistelut alleviivaavat tarvetta poliittisten lakkojen rajoittamiselle.  

Lisätietoja:  

Kemianteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Minna Etu-Seppälä, puh: 040 778 0182 
Teknologiateollisuus ry:n varatoimitusjohtaja Minna Helle, puh: 050 341 4884 
Metsäteollisuus ry:n työmarkkinapäällikkö Reima Lehtonen, puh: 040 7663 515