Hyppää sisältöön

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi taloudelliseen toimintaan myönnettävän tuen yleisistä edellytyksistä annetun lain muuttamisesta (VN/26258/2026)

Kemianteollisuus ry kiittää mahdollisuudesta lausua näkemyksensä luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi taloudelliseen toimintaan myönnettävän tuen yleisistä edellytyksistä annetun lain muuttamisesta.

Kemianteollisuuden tavoitteena on olla luontopositiivinen ja hiilineutraali vuoteen 2045 mennessä osana omaehtoista vastuullisuusohjelmaa (Responsible Care). Tavoite vaatii huomattavia investointeja sähköistymiseen ja hiilineutraaliutta tukeviin vaihtoehtoisiin raaka-aineisiin. Parhaimmillaan kemianteollisuuden yrityksien on mahdollista kutistaa tehtaiden suorat päästöt Suomessa ja mahdollistaa samalla globaaleille asiakkaille merkittävät päästövähennykset.

Tasapuolisella ja kilpailukykyisellä toimintaympäristöllä, riittävillä hiilivuotosuojilla, sekä pitkäjänteisellä ja ennakoivalla politiikalla ja kannusteilla on merkittävä rooli tavoitteiden saavuttamisessa. Myös tuet ja teollisuuspolitiikka vaikuttavat investointien sijoittumiseen. Koronapandemian jälkeisessä ajassa valtioiden välinen tukikilpailu puhtaan siirtymän hankkeista on ollut aiempaa
voimallisempaa.

Kemianteollisuus ry pitää kannatettavana, että jatkossa yritystukien tukikriteereissä painotettaisiin taloudellisten vaikutusten kohdentumista Suomeen. Vastaavasti yksityisen rahoituksen huomioimisella on perusteensa, mutta tämä ei saisi olla tukien osalta kategorinen asia. Tärkeintä on, että tukia voidaan kohdistaa hankkeisiin ja toimintaan, joiden voidaan arvioida edistävän Suomen
etua parhaalla mahdollisella tavalla.

Lisäksi verotukien tuominen yritystukineuvottelukunnan lausuttavaksi ei tule johtaa vaikeasti ennakoitaviin päätöksiin. Epäselvää esimerkiksi on, miten verotukia käsiteltäisiin tässä kontekstissa lakiluonnoksessa esitetyn yksityisen rahoituksen osalta.

Verotukien osalta on keskeistä huomata, että teollisuuden näkökulmasta ainut vertailukohta on kilpailijamaiden tukitaso. Sillä, että Suomessa esimerkiksi teollisuuden alennettu sähköverokanta lasketaan yritystueksi, ja että sen suuruus lasketaan yleiseen verokantaan vertaamalla, ei ole teollisuuden toiminnan näkökulmasta olennaista informaatioarvoa.

Alennettujen verokantojen kansallisen tuki-intensiteetin määrittämisen haasteita kuvaa se, että mikäli yleinen sähköverokanta olisi teollisuuden kanssa samalla tasolla, ei tätä yritystukea olisi olemassa lainkaan, vaikka efektiivinen vaikutus teollisuuden kannalta pysyisi muuttumattomana.

Tukien tulkinnallisuudesta kertoo esimerkiksi se, että useassa eurooppalaisessa maassa kemialliseen pelkistykseen, elektrolyysiin ja metallurgisiin toimintoihin käytetystä sähköstä ei kanneta sähköveroa. Ja koska energiaverodirektiivissä tätä ei lueta valtiontueksi, kyseinen poikkeus yleisestä sähköverosta ei näy esimerkiksi komission valtiontukitilastoissa.

Samaan aikaan kun sähkön kysynnän ennakoidaan kasvavan Suomessa huomattavasti, ja useat eurooppalaiset maat tukevat niin sähkönkäyttäjiä kuin sähköntuottajia, Suomen tulee pitää kiinni teollisuudelle ja siten suomalaisille työpaikoille erittäin tärkeiden verokantojen kilpailukyvystä, eikä mutkistaa tulkintaa niiden osalta lainsäädännön keinoin.