Hyppää sisältöön

Kemianteollisuus haastaa jäsenensä kesätyöpaikkojen järjestämiseen

Kemianteollisuus ry:n hallitus haastaa liiton jäsenyritykset kesätyöpaikkojen järjestämiseen. Tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle nuorelle ja opiskelijalle tilaisuus tutustua työhön kemianteollisuudessa. Kemianteollisuudessa halutaan myös pitää kesätyöntekijöistä hyvää huolta.

Kemianteollisuuden kesätyölaskuri 2014 keräsi saldoksi noin 2600 kesätyöpaikkaa. Kemianteollisuuden jäsenyrityksistä 44 prosenttia on arvioinut lisäävänsä kesätyöntekijöidensä määrää ja 53 prosenttia pitävänsä kesätyöntekijöidensä määrän ennallaan kesällä 2015.

”Kesätyöpaikan tarjoaminen on vastuullinen teko, jonka merkitys korostuu heikossa taloustilanteessa. Erityisen arvokasta on avata kesätyömahdollisuus ensikertalaiselle, ja antaa nuorille kokemus työelämästä”, painottaa Kemianteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja, Orion Oyj:n toimitusjohtaja Timo Lappalainen.

Kemianteollisuuden kesätyölaskuri starttaa 26.2.2015

Kemian kesätyölaskuri näyttää Kemianteollisuus ry:n jäsenten tarjoamien kesätyöpaikkojen kokonaismäärän ja kesätöitä tarjoavat yritykset. Tulevana kesänä laskurin luvun odotetaan edelleen nousevan, sillä EK:n henkilöstö- ja koulutustiedustelun mukaan kemianteollisuus on kasvattamassa kesätyöntekijöidensä määrää.

Kemianteollisuus on yksi suurimmista teollisuuden aloista Suomessa ja Suomen merkittävin yksittäinen vientiala. Kemiassa on ratkaisu moniin maailmanlaajuisiin hyvän elämän haasteisiin.

”Miten ruoka, luonnonvarat ja energia saadaan riittämään maailman kasvavalle väestölle? Puhdas vesi, uusiutuva diesel ja lääkkeet ovat esimerkkejä meille kaikille tärkeistä kemian ratkaisuista. Tulemme tarvitsemaan jatkossakin parhaat osaajat ja ihmiset, jotka haluavat tehdä mielekästä työtä”, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Leppä.

”Kemianteollisuus haluaa olla Suomen paras työhyvinvoinnissa, ja haluamme kemianteollisuudessa pitää myös kesätyöntekijöistä hyvää huolta”, Timo Leppä jatkaa.

Lisätiedot:

Kemianteollisuus ry

Timo Leppä, toimitusjohtaja, puh. 050 3016 800, timo.leppa(at)kemianteollisuus.fi

Susanna Aaltonen, viestintäjohtaja, puh. 040 593 4221, susanna.aaltonen(at)kemianteollisuus.fi

http://www.kemianteollisuus.fi/fi/nakokulmia-kemiaan/nuoret-ja-kemia/kesatyolaskuri/

Twitter.com/kemianteollisuu

Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on yli 400 jäsenyritystä sekä 13 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.

Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus Suomen teollisuustuotannosta ja tavaraviennistä on noin neljännes. Kemianteollisuus työllistää Suomessa suoraan noin 34 000 henkilöä.