Hyppää sisältöön

Henkilökuvassa Kemianteollisuus ry:n vastuullisuus ja teollisuuspolitiikkatiimin asiantuntija Tuomas Kohvakka

Kemianteollisuus ry:n toiminta rakentuu monipuoliselle osaamiselle. Henkilökuvasarjassamme esittelemme järjestön asiantuntijoita ja alan ammattilaisia, jotka yhdessä edistävät kemianteollisuuden toimintaedellytyksiä. 
Kuka olet ja mikä on roolisi? Miten päädyit meille töihin? 

Olen Tuomas Kohvakka, ja tulin alun perin vetämään Responsible -Care -vastuullisuusohjelmaa. Sittemmin työnkuvani on laajentunut kattamaan myös työ- ja prosessiturvallisuuden sekä ns. kokonaisturvallisuuden. Turvallisuus on nykymaailmassa entistä tärkeämmässä osassa kaikkea toimintaa ja se onkin ollut todella mielenkiintoinen ja antoisa lisä nykyisiä tehtäviäni.    

Mistä olet työssäsi erityisen innostunut? 

 Työni on todella monipuolista ja työilmapiiri on ensiluokkainen. Työssäni pääsen pitämään koulutuksia ja tekemään yhteistyötä erilaisten ihmisten kanssa sekä suomeksi että englanniksi. Yksi mielenkiintoisimmista puolista on vastuullisuusohjelman datan analysointi: on todella mielenkiintoista seurata alan trendejä ja nähdä konkreettisesti, miten kestävyyteen panostaminen näkyy tuloksissa pitkällä aikavälillä. Uuden oppiminen on keskiössä kaikessa työhöni liittyvässä ja se pitää mielenkiintoa yllä tosi tehokkaasti! 

Kuinka pitkään olet viihtynyt talossa? 

 Aloitin Responsible Care -ohjelman parissa tammikuussa 2024, eli ihan kohta on 2,5 vuotta takana.  

Miten lataat akkuja arjessa töiden ulkopuolella? 

 Vastapainona työssä sykkimiselle tykkään vapaa-ajalla lukea, ainakin kaksi kirjaa on samaan aikaan kesken. Lisäksi luonnossa liikkuminen on lähellä sydäntäni, se on paras tapa rauhoittua ja vain olla ilman tavoitteita, mikä on elämässä minusta tosi tärkeää muutenkin. 

Yksi hauska fakta minusta 

Olen ollut Seura-lehden kannessa Katri Helenan kanssa.