Hyppää sisältöön

Tervan rekisteröinti varmistui Koneen Säätiön tuella

Mäntyterva pitää saattaa REACH-rekisteriin toukokuuhun 2018 mennessä, tai tervan valmistus Suomessa loppuu. Tervan valmistuksen kannalta ilouutinen saatiin joulukuun alussa, jolloin varmistui Koneen Säätiön myöntämä 10 000 euron tuki hankkeelle. Jo sitä enen oli tervanpoltto tervahaudoissa valittu Elävän perinnön kansalliseen luetteloon.

Mäntytervan pakolliseen REACH-rekisteröintiin kuluu arviolta 200 000 euroa. Rekisteröintiä edellyttävään varainkeruuseen ja tervatietouden levittämiseen perustettiin syksyllä 2015 yhdistys Pelastetaan terva – Räddä tjaran. Rekisteröinti käynnistyi  keväällä 2016 Suomen Kulttuurirahaston, Kirkkohallituksen ja Svenska Kulturfondetin merkittävillä avustuksilla. 

Koneen Säätiön joulukuun alussa myöntämä avustus 10 000 euroa varmistaa, että tervan REACH-rekisteröinti saadaan valmiiksi määräajassa ja että tervan valmistus voi Suomessa jatkua. 

Terva sai toisenkin merkittävän tunnustuksen syksyllä 2017. Tervanpoltto tervahaudoissa valittiin marraskuun lopulla Elävän perinnön kansalliseen luetteloon Luonto ja maailmankaikkeus -ryhmässä. Tähän ns. aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon oli ehdolla 95 hakemusta, joista valittiin Museoviraston esityksestä opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksellä 52 kohdetta. Virallisen aloitteen tervanpolton ottamisesta luetteloon teki mäntytervan pienvalmistaja Kalliokosken-Ventjoen kyläyhdistys ry. 

Mäntyterva oli Suomen kemianteollisuuden ja vientikaupan ensimmäinen kansainvälinen hittituote. Kemiallisesti monimutkainen yhdiste on pitänyt pintansa vuosisatojen ajan erinomaisten käyttöominaisuuksiensa vuoksi. Satoja vuosia vanha biotaloustuote on koko kansan arvokas kulttuuriperintö, jonka ympärille on syntynyt uusia tuotteita ja innovaatioita. Mäntytervaa käyttävät esimerkiksi rakennus- ja teknokemian yritykset ja veneenveistäjät. 

Pelastetaan terva – Räddä tjäran kotisivu