Hyppää sisältöön

Teknos mukana kehittämässä kierrätettävää biopohjaista paperipulloa

Maali- ja pinnoitevalmistaja Teknos on avainroolissa innovaatiossa, jonka tavoite on kehittää täysin kierrätettävä biopohjainen paperipullo. Ensimmäisen sukupolven paperipullo esiteltiin 11.10. Kööpenhaminassa.

Ympäristön kannalta kestäviä pakkausratkaisuja etsitään parhaillaan kuumeisesti. Suomalainen maali- ja pinnoitevalmistaja, perheyhtiö Teknos vastaa tarpeeseen  kehittämällä pinnoitteitaan myös elintarvikepakkauksia valmistavalle teollisuudelle.

Teknos on osa tanskalaisen paperipulloyritys Pabocon® yhteisöä, johon kuuluu kansainvälisiä yrityksiä kuten Coca-Cola, Carlsberg, L’Oreal ja Absolut. Yhteisön tavoite on tarjota kuluttajille ensimmäinen täysin biopohjainen ja kierrätettävä paperipullo, joka sopii sekä hiilihapottomille että hiilihapollisille juomille. Lisäksi teknologiaa voidaan käyttää kosmetiikalle tai muille nesteille.

Elintarvikkeiden pakkaamiseen käytetty paperi ja pahvi päällystetään tavallisesti ohuella muovikalvolla. Teknoksen vesipohjainen dispersiopinnoite estää veden tai rasvan imeytymisen ja soveltuu myös elintarvikekäyttöön. 

Kööpenhaminassa 11.10.2019 esitelltiin ensimmäisen sukupolven paperipullo. Tuotetta kehitetään jatkuvasti. Seuraava askel on täysin kierrätettävä pulloratkaisu. Pitkällä aikavälillä tavoite on valmistaa täysin biopohjainen paperipullo.