Hyppää sisältöön

Sofialla ja Iiriksellä on aitoa intoa kemiaan

Tuoreet Tienaa ja tutustua työelämään-harjoittelijat Sofia Meng ja Iiris Hämäläinen ovat innoissaan kahden viikon pestistään Kemianteollisuus ry:ssä. Heille kemia ja kemian opiskelu ovat varteenotettavat vaihtoehdot.

Sofia Meng on opiskellut yläasteen Tiistilan koulussa Espoossa. Syksyllä hän aloittaa Etelä-Tapiolan lukiossa. Iiris Hämäläinen kirjoittaa ylioppilaaksi keväällä 2023 Ressun lukiosta. Harjoittelijoille kemia ei valikoitunut sattumalta tai paremman puutteesta. Sofia valitsee lukioon kemian kurssit, Iiris suorittaa kemian ylioppilaskirjoituksissa.

– Tällä hetkellä kemia kiinnostaa. Siksi haluan nähdä, mitä kaikkea Kemianteollisuudessa tehdään, sanoo Sofia Meng.
– On itsestään selvää, että kirjoitan kemian ylioppilaskirjoituksissa. Tällä hetkellä kemiantekniikan opinnot Aalto-yliopistossa kiinnostavat kovasti. Hain jo hyvin varhaisessa vaiheessa tänne harjoitteluun, sanoo Iiris Hämäläinen.

Sekä Sofia että Iiris voivat vahvistaa sen, minkä kemian toimialalla tiedetäänkin: alan tunnettuus ja vetovoima ovat matalalla tasolla.
– Niin ei kuitenkaan tarvitsisi olla. Monet nuoret tähtäävät lääketieteen opintoihin, missä ei ole tietenkään mitään pahaa. Mutta sitä mahdollisuuksien kirjoa, jonka pariin kemian ja kemiantekniikan opinnot voivat viedä, ei tiedosteta.  Tähän pitäisi saada muutos: kemia on aidosti kiinnostava ala, jolla muutetaan maailmaa.

Valokuvassa vasemmalla Sofia Meng ja oikealla Iiris Hämäläinen. Valokuva: Sonja Ulma.