Hyppää sisältöön

Reilu Teko-säkkikeräys uuteen ennätykseen – 779 000 kiloa muovia uusiokäyttöön

4H-järjestöjen ja Yara Suomen koordinoimassa Reilu Teko- keräyksessä tehtiin poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta uusi ennätys. Siinä kerättiin 779 000 kiloa maatalouden lannoite- ja siemensäkkejä, mikä on yli 100 000 kiloa enemmän kuin edellisenä vuonna. Maatiloilta ympäri Suomea kerätty muovi menee jatkokäsittelyn kautta uusiokäyttöön.

Koronapandemian aiheuttamasta poikkeustilanteesta huolimatta 4H-yhdistykset ja niiden palkkaamat nuoret ahkeroivat kesällä 2020 Reilu Teko -lannoite- ja siemensäkkikeräyksen parissa. Tänä vuonna kerättiin 779 000 kiloa maatalouden lannoite- ja siemensäkkejä, yli 100 000 kiloa enemmän kuin vuonna 2019.

Kuluneen vuoden aikana säkkikeräykseen osallistui 140 suomenkielistä 4H-yhdistystä eri puolella Suomea ja 14 Finlands svenska 4H:n yhdistystä. 4H-järjestöjen ja Yara Suomen koordinoima Reilu Teko-keräys työllisti tänä vuonna 141 nuorta. 

Kaikki maatiloilta kerätty muovi toimitetaan jatkokäsittelyn kautta Lassila & Tikanojan laitokselle jatkokäsittelyyn ja edelleen uusiokäyttöön.  

Reilu Teko-säkkikeräyksessä ovat mukana Suomen 4H-liitto, Finlands svenska 4H, paikalliset 4H-yhdistykset ja Yara Suomi Oy. Keräykseen osallistuvat myös Hankkija Oy, Lantmännen Agro Oy, Tilasiemen Oy, Lassila & Tikanoja ja Maaseudun Tulevaisuus.

Lue lisää Yara Suomen kotisivulla.