Hyppää sisältöön

Nalco Finland Manufacturing Oy lähti Responsible Care-ohjelmaan

Loviisan Tesjoella toimiva Nalco Finland Manufacturing Oy valmistaa erilaisia kemikaaleja paperi-, sellu – ja elintarviketeollisuudelle. Yritys tuli mukaan kemianteollisuuden kestävän kehityksen vastuullisuusohjelmaan Responsible Care vuonna 2017.

Tehtaanjohtaja Peik Aura sanoo Responsible Care-ohjelmaan liittymisen olleen varsin helppo päätös.

– Seurasimme jonkin aikaa RC-ohjelmaa ja ajattelimme, että tuonnehan pitää päästä mukaan. Kemianteollisuus ry:n Merja Vuori kävi esittelemässä RC-ohjelmaa. Sitten otimme selvää ohjelman vaatimuksista, ja totesimme että suurempia jumppia ei tarvita. Allekirjoitimme Responsible Care-liittymisasiakirjan 1.6.2017. Ensimmäiset indikaattoritiedot annamme sitten vuoden 2018 alussa.

Peik Aura näkee RC-ohjelmassa paljon hyvää, josta kannattaa myös kertoa.

– RC-yhteisöön kuuluminen velvoittaa aika paljoon, tietoja annetaan monesta tärkeästä asiasta. Siksi sitä kannattaa hyödyntää esimerkiksi markkinoinnissa ja mainonnassa. Ympäristö, terveys ja turvallisuus – RC:n kantavat pilarit – ovat meillä hyvällä tasolla, mutta näissä asioissa voi ja pitää aina parantaa.

– On meillä ohjelmalle odotuksia. Meitä kiinnostavat esimerkiksi suoritusten vertailtavuus, erilaiset koulutukset ja tehdasvierailut. Niissä oppii aina, sanoo Peik Aura.

(Valokuva: Peik Aura) 

Lisätietoja

Twitter: #vastuullinenvalintani