Hyppää sisältöön

L&T:n kesätyöntekijät kertovat kokemuksistaan

Lassila & Tikanoja tarjoaa vuosittain kesätyöpaikan noin tuhannelle nuorelle. Muutama kesätyöntekijä Ympäristöpalveluista kertoo kokemuksistaan L&T:llä työskentelystä.

Kesätyöntekijät Jorma Karppinen, Juho Aalto ja Miko Ylinen kertovat L&T:n kotisivulla kokeuksistaan. 

Jorma Karppinen aloitti kuskina Ympäristöpalveluissa huhtikuun lopussa. Työtään hän kuvailee monipuoliseksi, jossa viihtyy vaihtelevien työtehtävien ansiosta. Karppinen on viihtynyt erittäin hyvin ja hänen mukaansa tämä on hänen paras työpaikkansa tähän mennessä. 

Juho Aalto työskentelee toista kesää Ympäristöpalveluissa jätekuljettajan apumiehenä. Aalto on viihtynyt hyvin, mukavan työporukan ja kilpailukykyisen palkan ansiosta. Työnantajana hän kuvailee L&T:tä loistavaksi ja nostaa perusteluksi hyvän työntekijöistä huolehtimisen.

Mikko Ylinen työskentelee ensimmäistä kesää Ympäristöpalveluissa pakkaavan jäteauton kuljettajana. Ylinen on viihtynyt erittäin hyvin. Työ on ollut mieluisaa ja riittävän haastavaa. Erityismaininnan hän antoi L&T:n vahvoista panostuksista työturvallisuuteen. 

Lue koko juttu L&T:n Lassikko-kotisivulla.