Hyppää sisältöön

Kutsu: Kemianteollisuus: Tohtoreiden määrän jyrkkä lisääminen ei ole ihmelääke – TKI-työryhmän esitys on tuntuvasti ylimitoitettu, infotilaisuus ti 21.3. klo 9–10 (Teams)

Tohtoreiden määrän jyrkkä lisääminen ei ole ihmelääke, jolla Suomen osaaja-, tuottavuus- ja innovaatio-ongelmia tulisi ratkoa. TKI-toiminnan merkitys on kemianteollisuudessa huomattava, ja ala on yksi eniten tohtoreita työllistävistä toimialoista. Silti Kemianteollisuus on huolissaan parlamentaarisen TKI-työryhmä maaliskuussa jättämän loppuraportin esityksestä, jonka mukaan tohtoriksi koulutettavien määrää tulisi nostaa peräti 2 000:lla vuodessa. Se on selkeästi ylimitoitettu tavoite. Kokonaisuudessaan Kemianteollisuus pitää TKI-työryhmän asettamia tavoitteita, mm. TKI-investointien nostamista 4:ään prosenttiin BKT:sta vuoteen 2030 mennessä, onnistuneina.

Tervetuloa kuulemaan tarkemmin Kemianteollisuuden ajatuksia tulevasta osaajatarpeesta TKI-puolella ja alan yrityksille suunnatusta TKI-kyselystä, josta selviää muun muassa, mitä mieltä yritykset ovat tohtoritarpeistaan ja millaisena yritykset näkevät julkisen TKI-rahoituksen merkityksen investointisuunnitelmilleen.

Infoon pääset osallistumaan täältä. Paikalla ovat Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto, innovaatiopolitiikan asiantuntija Alexandra Peth ja talouden johtava asiantuntija Sampo Pehkonen.

Paikka: Teams 21.3.2023 kello 9–10.