Hyppää sisältöön

Koronavirus koittelee vientiä, kemianteollisuuden yritysten kriisi on vasta alussa

Vaikka käsidesiä valmistuukin nyt 24/7, on kemianteollisuuden yritysten kokonaiskuva koronaviruksen aiheuttamasta tilanteesta synkkä. Yrityksistä noin 90 % arvioi koronaviruksen heikentävän yrityksen toimintaa ja taloutta, ja lähes 70 % on tehnyt tai suunnittelee tekevänsä lähiviikkoina lomautuksia koronaviruksen vuoksi.

Kemianteollisuuden yritykset uskovat kriisin olevan vasta alussa, mutta toivoakin on. EK:n työnantajakyselyn perusteella 96 % kemianteollisuuden yrityksistä uskoi yritystoiminnan jatkuvuuteen. Irtisanomisia halutaan välttää, eikä 76 % yrityksistä ole niitä tehnyt tai niitä vielä suunnittele. Lomautuksia oli kyselyn tekohetkellä tehnyt 11 % ja 57 % arvioi tekevänsä niitä lähiviikkoina.

Jo lähes 80 % kemianteollisuuden yrityksistä arvioi, että toimitusvaikeudet haittaavat toimintaa. Yrityksistä 89 % sanoo, että logistiikkahäiriöt ulkomailla haittaavat toimintaa. Kotimaassa kuljetukset toimivat paremmin, mutta Suomessakin logistiikkahäiriöistä kertoo 56 % yrityksistä.

Yritystoiminnan jatkuvuus on avain elpymiseen

Yritykset pitävät yritystoiminnan jatkuvuuden kannalta olennaisina raaka-aineiden ja materiaalisen saatavuutta, työntekomahdollisuutta, kuljetusten toimivuutta, rahoitusta ja asiakasyritysten tilannetta. Tärkeimpänä pidetään yhteiskunnan toimivuutta ja mahdollisuutta yritystoimintaan. Sairaanhoidon riittävyyttä ja sitä, että terveet ja koronavirukselle vastustuskykyiset pääsevät töihin.

Kyselyyn vastanneet yritykset pitävät tärkeänä yritysrahoitustilanteen nopeaa helpottamista maksuja lykkäämällä ja niitä alentamalla. Korkojen ja marginaalien pitäisi pysyä tasolla, joka mahdollistaa lainarahan käytön. Suoria mainintoja saivat työnantajamaksujen keventäminen, eläkemaksujen lykkääminen, ALV-palautukset, vuokrien maksun ja verojen lykkääminen sekä yritystodistusmarkkinoiden toimivuus.

Suurin osa Suomen kemianteollisuuden asiakkaista on Euroopassa

Kemianteollisuus oli viime vuonna toimialana noin 20 %:n osuudellaan Suomen tavaraviennin kärjessä. Alan tuotannosta menee suoraan vientiin yli puolet. Suomen kemianteollisuuden suurin yksittäinen vientimarkkina on Eurooppa reilun 70 %:n osuudellaan. Myös kemianteollisuuden tuonnista noin 70 % tulee Euroopasta.

Jo ennen koronakriisin puhkeamista Suomen ja myös kemianteollisuuden vienti lähti jyrkkään laskuun. Tammikuussa kemianteollisuuden vienti laski Tullin tilastojen mukaan öljytuotteissa 24,1 % ja muissa kemianteollisuuden tuotteissa yhteensä 9,1 %.

Arviot kemianteollisuuden yritysten tilanteesta perustuvat 30.˗31.3.2020 Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tekemään kyselyyn, johon vastasi 54 työnantajayritystä Kemianteollisuudesta. Linkki kyselystä kertovaan EK:n tiedotteeseen.

Lisätietoja

Susanna Aaltonen, viestintäjohtaja, 040 593 4221