Hyppää sisältöön

Kiilto: Joutsenmerkki on suunnannäyttäjä

Kiilto on hakenut tuotteilleen Joutsenmerkin lähes 25 vuoden ajan. Tuona aikana on paljon muuttunut: edelläkävijyydestä on tullut vastuullisuuden suunnannäyttäjä, jota kuluttajat ja ostajat edellyttävät tuotteiltaan.

Kiilto sai ensimmäisen Joutsenmerkin tuotteelleen vuonna 1996. Silloin ympäristömerkittyihin tuotteisiin liittyi ennakkoluuloja, koska tuotteiden laatua epäiltiin. Nyt on toisin. Nyt yleinen käytäntö on käyttää ainoastaan ympäristömerkittyjä tuotteita. Erityisesti tämä näkyy siivous- ja hygieniatuotteissa. 

Joutsenmerkin tavoite on edistää kestävää kehitystä, ja tähän pyritään vaihe vaiheelta. Joutsenmerkki on vapaaehtoinen, ja sen saamiseksi tuotteen pitää täyttää useat vastuullisuuskriteerit. Kriteerejä tiukennetaan noin 3-5 vuoden välein. Kriteereitä tarkistetaan muun muassa uuden ympäristötiedon, tekniikan kehityksen ja markkinatilanteen mukaisesti.

Kiillon ammattisiivoukseen käytetyistä puhdistusainelitroista peräti 73 % on Joutsenmerkittyjä. Kiillon tuotekehityspäällikkö Heidi Kähkönen sanoo Joutsenmerkin vaikuttavuutta kartoittavassa julkaisussa Joutsenmerkin olevan merkittävä kilpailuetu, jota halutaan edistää. 

Lue artikkeli Joutsenmerkin kotisivulla (linkki Ympäristömerkin vaikuttavuusjulkaisuun).